tiistai 22. syyskuuta 2015

Skyroksella

Täällä  (Vina Beach Hotel) eilen heräsin vesisateeseen ja ukonilmaan, kun kotona ilmeisesti on nyt kesäiset kelit.Sadetta riitti iltapäivään asti. Lähdin kävellen Horaan , eli tuonne pääkylään etsimään polkupyörävuokraamoa ja supermarkettia, leipomoa jne. Yritän tähän laittaa kuvan Horasta. Vanha kannettavani on ihan romu ja hidas ja vaikea! En muuten kiivennyt yhtään tuonne ylös, kun ihan kävelyynkin meni miltei tunti minulta. Kaupan löysin ja hankin persiljasta lähtien tarvikkeet kerkkutattipastaani varten. Taksilla (7 €) tulin pimeään aikaan takaisin.

Tällä reissulla on ollut vähän hankaluuksia alusta asti. AKT:n lakon takia  ( klo 02.58:n bussi ei kulkenut Turusta Vantaalle, kun lakko loppui klo 03.00!)  menin klo 21:n junalla lentokentälle. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä maisemat paikallisjunan ikkunasta valoisaan aikaan. Hienot olivat käytävät yms. asemalla eikä taivasalla tarvinnut pitkää matkaa kulkea.

Enpä jaksanutkaan ahkerasti kreikkaa opiskella yöllä kuten kuvittelin! Tein kuten muutkin ja n. klo 01 heittäydyin pötkölleni penkille torkkumaan. Oli ihmeellisen hiljaista ja ihan mukavaa.Ateenan kentällä soi jatkuvasti ärsyttävä instrumentaalimusiikki, sen tiedän kokemuksesta, kun on tullut siellä vietettyä pidempiäkin aikoja. Positiivisena seikkana voin sanoa, että olen oppinut  siellä odottamista...

Norvegianin lento nousi  ajallaan ja henkilökunta puhui suomea ihmeekseni.Tein vähän kreikantehtäviä ja viereinen rouva kiinnostui...Juteltiin sitten reissuistamme .. tietysti Ateenaan asti. Malmin srk:n retkellä rouva oli ja ryhmä oli menossa Egina-Poros-Hydra-Spetses-reitille.Oli todella kivaa kuulla, miten monia ryhmämatkoja srk on järjestänyt.
Syntagmalle menin lentokenttäbussilla ja taksilla tuttuun Hellinis-hotelliin. Iltapäivällä vähän levättyäni lähdin ajelemaan julkisilla kulkuneuvoilla taas ympäri Ateenaa ja mittari näytti 33 astetta . Vaalit näkyivät katukuvassa vain eri puistoissa olevina puoluekojuina. Hyppäsin johonkin bussiin vaan kuten on kivaa tehdä ja päädyin ilman kunnollista karttaa (huoneessani!) Galatsi-nimiseen paikkaan. En vieläkään tiedä, mikä se oikein on, kun oli jokin urheiluareena ja eläintarhakin ehkä.
Syntagman asemalla sisätilassa on jokin tori. Sieltä ostin mukaani omatekoisen annoksen lämmintä gemistaa (täytetyt tomaatit) , mutta vasta ulkona muistin, että kaikki "vehkeet" eli puiset haarukat ja lentokoneen vastaavat ovat nekin huoneessani. Ei ollut kyllä nälkäkään ja lopulta huoneessani totesin taas, että en tykkää gemistasta!Nukkuminen ei sujunut ilman korvatulppia , kun huone oli 1. kerroksessa.
Aamiainen oli nyt niukempi kuin ennen , mutta ihan riittävä kuitenkin. Menin taksilla Syntagmalle jotta ehdin hyvin lennolle. Olin etuajassa ja taas odottelin ja lopulta se lento oli 20 min myöhässä!
 Ilokseni lentokentällä olikin bussi, joka alle 3 €:lla vei minut lähelle "kotiani", joka on mielestäni liian kaukana keskustasta. No, kaikkea ei voi saada ja juuri emäntä lupasi minulle sähköavusteisen polkupyörän! HUI!

4 kommenttia:

  1. Kiva seurata blogissa seikkailujasi ja hyvinhän tekniikka onnistuu, kuvat ja kaikki. BRAVO :-). Oletko tosiaan jo kokeillut sähköavusteista pyörää? Minähän tarvitsisin sellaisen tuon lonkan takia, mutten ole vielä uskaltanut edes kokeilla.
    Hyvät jatkot! Täälläkin satoi puoli päivää, nyt kirkkaampaa. Toivottavasti Kreikan rajuilmat ja ukkoset väistyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polkupyörää ei vielä eilen näkynyt joten kysyin, saanko sellaisen kuten booking com lupasi, kun en löytänytkään itse vuokraamoa. Emäntä lupasi säköavusteisen. Sateeseen en kuitenkaan lähtenyt sillä vielä. On kuulemma helppokäyttöinen. Kerron sitten, miten sujui. Ukkoset jo väistyivät, mutta vielä on pilvistä ollut.
      Tekniikka on tässä vaikeaa, esim. nyt on ke 23.9. ja kello on 6.56.
      Eilen varasin lennon sunnuntaiksi Ateenaan. Kesto 40 min. ja hinta 21 €. Volos kiinnostaisi seuraavaksi tai tuttu Zakynthos tai...

      Poista
  2. Meinasitko sisäistä lentoa Ateenasta Zakinthokselle? Onhan sinne muuten matkaa!
    Pilioksen niemellä olet varmaan käynyt, Voloksesta itään. Se on myös ihanaa seutua.
    Kiinnostavia seikkailuja eteen päin ja hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lento Zakynthokselle olisi klo 05.30 eli vähän kurja aika. Keräsin suolaa ja pippuria aamiaisella herkkutattipastaani varten ja rupesin juttelemaan reissustani viereisen pöydän kreikkalaismiehen kanssa. En tunne vielä Piloksen niemeä ja juuri sinne sain neuvon Portaria-kylään.Rupean sitä nyt tutkimaan, kun on taas sadepäivä ja hyvää aikaa. Itse olin jo löytänyt merenrannalta majapaikan Filoksenia, 5,6 km:n päässä Voloksesta.
      Volokseen hän neuvoi menemään Evialta laivalla, kun itse mietin junaa. Toisaalta, Eviasta olen vasta nähnyt kaupungin, Eretrian ja Kimin ja saari on suuri...

      Poista