keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Chaniasta huomenta!

Å

Tässä hyvässä tavernassa söimme vielä illalla. 


 Heräsin jo ennen klo 06. Voi, olisi pitänyt älytä ottaa mukaan se vedenkeitin, jonka nimenomaan reissuja varten ostin! Neskahvia on ja vähän vettä pullossa, mutta ei keitintä. Hotelliaamiainen maksaa 8 € ja on tarjolla klo 08 -10.00. Sellaista ei tee mieli nyt. Iso kahvi ja ehkä joku piirakka maistuisi nyt.

Huone on siisti ja vanhanaikainen vaatekaappeineen. En kyllä sinne mitään ole vielä laittanut. Tavarat vielä suurin osa uudessa matkalaukussani. Se  muuten kotona punnitessani  painoi vain 9,5 kg, mikä on kohdallani ihan uutta. Nyt on kuitenkin minulla vain 10 päivän reissu, kun muuten tulee pieniä poikani tyttöjä kova ikävä ( Helmi 2 v. ja Viola heinäkuussa 5 v.). Niin, ja minähän en halua matkustaa Kreetalle! 

Täällä nyt kuitenkin olen. Saari on mielestäni liian suuri, turistikylät kuten Platanias ihan karmeita,  musiikki vinkutusta ja ihmiset ylpeitä kreetalaisuudestaan sanoen, että he eivät ole kreikkalaisia, vaan kreetalaisia. Tällä kertaa haluaisin nähdä pieniä kyliä. Toivon, että niissä olisi  leppoisampi meininki ja kohtelu kuten pienillä saarilla; uteliaan ystävällistä. Saa nähdä, mitä on. 

Päädyimme kuitenkin hotellin aamiaiselle ja se oli hyvä ja monipuolinen. Kahvi olisi voinut olla vahvempaa kylläkin. 

Hellettä ei nyt ole, pitkähihaista ylle/ mukaan, kun pian lähdemme kävelylle Haniaan päin.

Tällaista siellä oli: 

Danaos on hotellimme Nea Choran rannalla. Tuo mustin parvekkein. Uimaan ei ole vielä tehnyt mieleni. Reissuystävä kyllä kävi.

Kiva, rauhallinen puisto kävelymme loppupuolella.
Syrjässä pääkadulta on rauhallista. 
Pita gyros pieneen nälkään ostoskadulla. Siinä istuskellessa oli kiva katsella ihmisvilinää. Vain 2 sähköpotkulautaa huomasin. Turussa ne ovat jo ongelma!
Ei epämääräisiä hiippareita turisteja vaanimassa kuten nykyään ateenalaisilla ostoskaduilla. Näin minä koin.

Ostan hedelmiä vasta maalaismarkkinoilta .

Tyylikkyyttä.
Erilaista kivaa vaatetta. Persoonallista.

Tämä liike oli aivan ihana! Ystävä osti tuon valkoisen, joka on keskellä kuvaa.Myyjät asiantuntevia ja kivoja. Vaatteet made in Greece . Oli kiva seurata, mitä asiakkaat sovittivat ja ostivat. Liian kalliita kuitenkin minulle. 

Tässä oli kunnollisilla tuoleilla kiva juoda kylmä kahvi ja katsella ohikulkijoita ja suunnitella kävelyreittejä. Voi, miten inhoan niitä perinteisiä nirunarutuoleja, joissa tuntuvat jalkasuonet puristuvan lyttyyn ja jalat sattuvat! Takapuolityynykö mukaan ? Ei nyt sentään! 

Kiva paikka, pyykitkin narulla.

Ei kiitos, liian kirjavia. Ehkä tuo vaalean lila sentään tuolla kaukana ja sen viereinen sininen? Muut ovat minusta "navettamekkoja"!  Sorry!
Ei vielä osuttu sen hotellin kohdalle, missä yövymme matkan päätteeksi 4.5.
Kivoja kujia riitti.

Tässä on aamupäivällä vielä väljää kulkea. Keskipäivällä sitten ostoskadulla, vai mikä se lie, oli jo ihan ruuhkaa. Yksisuuntainen katu hotellin suuntaan oli niin meluisa, että siirryimme sivuun rauhallisemmille kaduille. Löytyi kiva hiljainen puistokin, missä puut kukassa ja lintujen laulu kuului. Hyvä Hania! 

Lähdimme hotellista rantakadun kautta. 

Vielä ei ole hellettä. Sopiva ilma kävelylle , 7000 askelta kuulemma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti