sunnuntai 4. marraskuuta 2018

4.11. sunnuntai

Johonkin hävisi juttuni uintiretkestä.
En päätynytkään perille asti sille järvelle, johon olin menossa.
Harmittavaa tuo kun tekstit katoavat!
Tämän kirjoitin maanantaina:
Metrossa pitkä matka eikä nettiä, kirjoitan siis kun on aikaa. Sunnuntai meni melko pökkyräpäisenä. En oikein saanut konsertin jälkeen nukuttua. Nousin aamupalle jotain suolaista syödäkseni kun suonenveto kiusasi jaloissa.
Raitiovaunua ei näkynyt joten bussi A 2:lla lähdin Syntagman yläosan pysäkiltä muka Vouglianmeni-järvelle. Lähdin kuitenkin ihan kauhean aikaisin bussista pois kun se yhtäkkiä tyhjeni ja luulin, että oltiin jo perillä.  Höh! Ei oltu vielä lähelläkään. Meressä näin uimareita joten siihen, lähelle Bikini Beachiä minäkin sitten jäin.Vesi ei ollut kovin kylmää, mutta ei myöskään kristallinkirkasta tai turkoosia. En ollut siellä kauan.



Ajoin raitiovaunulla Edemiin ja sieltä bussilla Pireukseen. Halusin taatusti hyvää ruokaa joten menin lempipaikkaani.




Sunnuntaina iltapäivällä siellä kuului radiosta tms. Rebetiko- musiikkia, juuri sitä, mitä  koulussakin kuuntelin.
Kun oli valoisaa vielä, hyppäsin trolleybussiin ja ajoin Pireuksessa ympäriinsä. Päätepysäkki oli lähellä merta.

Hotelliin menin alkuilllasta ja nukkumaan hyvin aikaisin.
Heräsin kuitenkin keskiyöllä ja kun ei uni tullut, rupesin konsertista kuvaamiani videopätkiä laittamaan esim. You  tubeen. Se ei sujunut nopeasti!
Pian kello sitten olikin 5!

1 kommentti: