keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Uimaretki (Kamini)

Tänään oli tuulisempi päivä. Kävelymatka oli mukavampi kuin sunnuntaina., kun nyt ei ollut niin kuuma. Olipa jo väki vähentynyt kun vapun lomailijat olivat lähteneet saarelta. Paikan nimi on Kamini.

o

 Matkalla pidimme kahvitauon  siinä sunnuntaisessa tavernassa, jossa söimme lounasta. Tavernan nimi on   To Pefkaki, eli Pieni Mänty.
Ranta oli  sileää kiveä joten oli vähän helpompi päästä veteen kuin eilisellä rannalla. Tuulikin vilvoitti mukavasti.
Muutaman tunnin kuluttua teimme jo lähtöä kun tänään pitää vielä  maksamisen takia etsiä isäntämme käsiimme ja pakata tavarat. Siitä puuhasta en ole koskaan tykännyt! Aamulla klo 7 on lähtö Aeginalle yhdeksi yöksi.
Mietimme lounaspaikkaa. Lähin taverna näytti ihan kivalta ja siellä näkyi olevan asiakkaitakin. Sen nimi oli Kodylenias.

Isäntä esitteli monet ruokalajit lasivitriinistä keittiössä. Milla otti pastitsoa ja minä moussakaa. Se oli melko kuivaa, mutta horiatikilautasella oli lammikko oliiviöljyä ja siitä keksin lusikoida "kastiketta" moussakan päälle. Vielä se kaipasi suolaakin ja sitten oli parempaa. Täytyy kyllä sanoa, että Akiksen reseptillä teen kotona paljon parempaa käyttäen naxoslaisia mausteitani. Siihen ei  tule perunaa kuten tässä oli, ja sitä vielä aivan  liian paljon!
Horiatikin otimme taas puoliksi, mutta harmiksemme tomaatit olivat mauttomia. Eli tämä taverna ei saa minulta montaa tähteä!
Kävelymatkalla huomasin vielä erään kyltin levähdyspaikalla. Arvelin sen liittyvän Leonard Coheniin ja niinhän se olikin. Suurensin tuosta kyltistä oman kuvansa, mutta en osaakaan sitä liittää tähän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti