tiistai 19. huhtikuuta 2016

Bussilla uusiin kyliin ma 18.4.

Matka alkaa Gythioniin. Lippu (2,70 €)  myytiin ensin vain  pieneen kylään nimeltä Artemias, asti. Kävimme jo edellisenä päivänä liput ostamassa jotta aikataulu olisi selvä ja etupenkkiin myös tahdoimme maisemia ja teitä tutkimaan. Aikomus oli auto vuokrata jossakin kohtaa reissua.
Kunnollisen kartan (TERRAIN, Peloponnesos) olin jo Suomeen tilannut netin kautta ja
sitä paljon tutkinut, kun eri reittejä ja  kohteita tutustumiseen mietimme. Kartta oli kiva pitää mukana. Kerran taksi ajoi lujaa ja tie oli mutkainen. Vahingossa tablettini kameratoiminnon kautta huomasin, että tabletti toimi hyvin suurennuslasina näin :
 

Tuo vihreä väri tiessä tarkoittaa kaunista seutua tms. ja hienot vehreät vuoristomaisemat näimmekin. Autoilla en noilla teillä haluaisi. Joku kysyi patikoinnista Peloponnesoksella. Tässä kartassa on myös ne merkitty.

Bussiasemat tulivat tutuiksi, mutta opasteet olivat usein olemattomia. Tähän 6-laiturille ennen kuvan bussin tuloa jäimme koska maassa oli postipaketteja, joissa luki Sparti. Kyllä me likat osataan!
Artemisiassa oli odotusta ja bussin vaihto. Harmi, että kuvia en nyt ottanut yhtään bussimatkoilta. Seuraava matka välillä Artemisia - Sparti maksoi 3,50 € ja oli HURJA. Vuoret muuttuivat korkeimmiksi ja tiet mutkikkaisemmiksi. Istuimme etupenkissä ja kuskipa rupesi ihan hassuksi huomatessaan, miten miltei pelkäsimme. Oikein jyrkässä kurvissa kääri sätkää, toisessa puhui puhelimeen ja kolmannessa vaan tuprutteli kuin kaikessa rauhassa. Toki tajuan ammattimiehen osaavan työnsä, mutta jännää oli silti. Välillä bussi sukelsi kalliokielekkeiden alitse ja korkealta tie näkyi kiemurtelevan.  kuin spiraali.


Odotusta kylässä. Eväät mukana joten ei tarvinnut ketään herätellä siestaltaan kahvilaan.


Tämä oli elämys! Pieni kahvila tuoksui eilen poltetulle takkapuulle ja ketään ei näkynyt. Ikkunan lapussa lukee, että lääkäri on tavattavissa maanantaina ja keskiviikkona ja kellonajat. Tykkään!


Huomaa myös kalustus, joka on sitä sun tätä...


Tultiin Spartiin. Kadut ovat ihmeen siistejä täälläkin. 

Matka jatkui miltei suoraa maantietä Gythioniin.Ei mitään mainittavaa minusta tuolta väliltä.



GYTHION:
Tämä on jo Gythionia. On monenlaisia kauppoja ja kahviloita ja apteekki ja tavernoita ja bussi- ja taksiasema vierekkäin. Vain uimaranta puuttuu.

Kalimera-sivuilla on sanottu tämän rannan haisevan. Kyllä niin vähän aluksi olikin.

7

Alkoi jo olla ilta, kun asetuimme huoneisiimme.


Keltaseinäinen hotellimme oli korkeutensa vuoksi helppo erottaa jo kaukaa.


Ystäväni ei pidä liharuoista ja sanoo, että Suomesta saa harvoin grillattua kalaa. Tällä reissulla kyllä sai ja oli niin tyytyväinen. Toki se on kallista, mutta siihen


 hän oli varautunut. Minun liharuoka-annokseni (juvetsin tapainen) oli aivan liian suuri, en millään jaksanut. Matkalaukussa oli tällä kertaa tuppervaaren keppo näitä jämätilanteita varten, mutta käyttämättä se kyllä jäi. Joitakin alkupalan tapaisia myöhempinä päivinä reissulla pyysin tavernoista mukaan ja esim. mikron kautta sain pienen lounaan aikaiseksi joskus. Ei ole yhtään outoa täällä pyytää ruokiaan mukaan kotiin. Luulen jopa keittiön olevan iloinen nähdessään ruoan kelpaavan hyvin. Seuraavana päivänä uimarannan tavernassa tarjoilija itse ehdotti minulle puolikasta annosta, kun kerroin iltaisen weal in tomato sauce-annokseni olleen liian ison!

1 kommentti:

  1. On kyllä tämäkin täti pelännyt useamman kerran bussin kyydissä. Kamalin kyyti oli Paroksella vuorten yli ja silloin tosiaan kuljettaja ajeli yhdellä kädellä, poltti tupakkaa ja naureskeli tyttöystävänsä? kanssa. Ei siinä paljon pystynyt upeista maisemista nauttimaan ;-)!

    VastaaPoista