tiistai 13. kesäkuuta 2023

Tiistai meripäivä 13.6.


 Kivaa päästä päiväksi merelle ja uusillekin saarille. 

Leipomosta vesipullo ja piirakka aamupalaksi ja laivalle 30 min ennen lähtöä. Niin saimme paikat kannen makoilu/oleskelualueelta harsomaisen  katoksen alta. Muut retkeläiset olivat italialaisia, saksalaisia, amerikkalaisia ja brittejä. Oli iäkkään ja n. parikymppisen välistä ikäjakautuma. 

Ensimmäinen uimatauko oli luolien kohdalla. Luolan läpi voi uida. Paikan nimi on Makronisi.
Toinen uimatauko oli paikassa nimeltä Aspronisi Valkoiset saaret, missä kävimme Leroksen meriretkelläkin.




Hintaan kuului nyt täytetty leipä ja limsa/valkoviini. Ouzoa ei tarjottu koko matkalla ja viiniäkin vain pieni lasillinen.
Tiganakia oli seuraava uimapaikka:


Vesi niin kauniinväristä sielläkin.
Sitten oli Arki vuorossa. Siellä lounastauko.
Ensin kävime kalliissa vaateputiikissa.




Ihmettelimme, miten sellainen menestyy noin pienessä ja oudossa paikassa. No, retkiveneitä ja purjehtijoita kai pysähtyy siellä usein. 
Oli 2 tavernaa, joista valita. Valitsimme sen vähemmän turistillisen, tarkoitan hillitymmän ja tavallisemman näköisen. Toinen oli kuin karamelli räikeine värineen. 


Broilerin rintaleike minulle.

Millan annos kuvassa.
Vähän vain kuljimme kylällä, en käynyt edes kirkossa asti. 
 Veneiden pienoismalleja rannassa.



Aiemmin olemme ajaneet laivalla tämän sataman ohi matkalla Agathonikselta Lipsille.

16.45 matka jatkui. Vielä uintipysähdys paikassa nimeltä Agrelousa.
Kuvassa  myös uusi brittituttavamme Vicky. Hän jutteli paljon Millan kanssa laivamatkalla ja liittyi seuraamme lounaalla. Hauska persoona!

Nuoriso piti hauskaa tanssimalla. Loppumatkan musiikki oli italialaista,  räppiä ja nuorten mieleistä discojytää ja  satamaan tullessa oli kova meno ja Dirlandaa raikui. Klo oli 18.30. Renan omistaja oli vastassa  ja videoi tulomme laituriin. Sen videon he laittoivat nettiin sivuilleen. 
Oli kiva päivä. 40 € ei mennyt hukkaan!
20.30 aikaan lähdimme vielä "kylille". 
Pian törmäsimme Vicky-nimisen vuokrakodin (Airbnb) ovella saksalaiseen kivaan naiseen, jonka kanssa retkellä Milla jutteli. Hän oli menossa yläkylään syömään ja me taas alakylään. Sovimme ehkä tapaavamme myöhemmin illalla ouzeriassa. 
Toisessa ouzeriassa tapasimme tutun Yianniksen . Mezeitä juoman kanssa taas tuotiin, jos halusi:

Hyviä olivat. Tällä kertaa mietoa vuohenjuustoa ja papuja entisten lisäksi. Tykkäsin! Mezeiden ja juomien jälkeen matka jatkui. Rannalla kävi liian kova tuuli. 
Jatkoimme matkaa etsien vanhoja tuttuja tai uusia, joihin retkellä tutustuimme. Päädyimme, kuten olimme suunnitelleetkin  samaan ouzeriaan, jossa eilenkin olimme. Pian tämä saksalainen nainen jo saapuikin ja hänen jälkeensä tuli Vicky. Olipa hauska loppuilta heidän seurassaan!

Hortaa ja mustekalapyöryköitä kuvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti