torstai 8. lokakuuta 2020

8.10. Naxos torstai jtk.

 Vähitellen pilvet alkoivat väistyä. Päätimme mennä ainakin katsomaan, mikä tilanne on Ag. Georgios-rannalla. Eilinen baari oli kiinni eikä avattuja aurinkovarjoja näkynyt. Uimassa oli kuitenkin jokunen ihminen. Etsimme tuulensuojaista kohtaa rannalta onnistumatta. Jäimme sitten lähimpään baariin, joka oli auki. 

N.  klo 16 sitten aurinko porotti ja  oli jo kuuma taas . Nyt löytyivät rannan suihkutkin ja siinä kohtaa ranta syvenikin paremmin.

Lapsiperheitä oli taas rannalla ja  joitakin paikallisia. 

Tällä suunnalla kaupunkia on valtava määrä pieniä hotelleja. Nyt lokakuussa hinnatkin todella edullisia. 


Myös tutuista tavernoista jo 2 laitettiin kokonaan talveksi kiinni, Meltemi ja Elliniko. Muita kyllä hyvin vielä esim. Vanhan kaupungin alueella riittää. 

Illalla oli moni vanhankaupungin putiikki auki toisin kuin aamupäivällä. 

Menimme tuttuun tavernaan Metaxi Mas. Täällä eivät annokset ole liian suuria. Friteeratut kesäkurpitsan siivut olivat hyviä ja Millan horta ja täytetty mustekala myös.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti