sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

30.4. vappuaaton retki Fournille

Koska Ikarialla on niin huonot bussiyhteydet ja Thermaan vähän raskas kävelymatka sekä sen hiljaiselo jo nähty, päätimme lähteä päiväksi takaisin ihanalle Fournille. Liput ostimme jo eilen illalla pienimmästä matkatoimistosta. Hinta 7,40 € yhteen suuntaan.
Laiva lähti klo 7 Ikarian Agios Kirikoksesta .Matka kesti tunnin  yhteen suuntaan.
Meri oli tyyni ja ranta hiljainen.

Laiva ajoi ensin Thimenaan, Fournin toiseen saareen,  jonne jätti paketin. Pian tultiin perille ja Meltemiin menimme aamukahville. Hiljaista oli ja kaupat yms. vielä kiinni näin aikaisin. 

Kissat odottavat kalaa kalastajilta. Kalastusaluksia tuli useampia rantaan.  Kuljimme ympäri kylää etsien aamiaista tarjoavaa paikkaa, joka lopulta löytyikin rannasta. Siellä oli muitakin turistien näköisiä.  



Otin kuvia uusista kohteista.

Täällä oli oikein kangasliina pöydällä. Piti olla varovainen, ettei se sotkeudu. Olemme tottuneet ronskimpaan paperisuojatyyliin  pöydissämme.
Tämäpä olikin hyvä aamiainen. Nautimme sen hitaasti odottaen auringonpaisteista uintipäivää. Klo oli 10.30 kun lähdimme kävelemään kivalle Kampin suojaiselle rannalle. Poimin kävelymatkalla kukkia. 


Tein vappuseppeleen kuten v. 2015 Agia Annan rannallakin Naxoksella. Seppele on kai nuorten naimaikäisten neitojen taika kuten meillä juhannuksen 7 kukkaa, mutta saa kai tätikin koettaa onneaan...tiedä, mikä jorgos vielä...

Nikos - tavernassa söimme uimaretken jälkeen. Rapusaganagi ja munakoisovuoka.
Kyllä oli emäntä hämmästynyt ja nauravainen, kun meidät aamiaisen jälkeen tapasi kulkemasta rantatiellä! Sanoimme, että tuli ikävä takaisin, mikä oli ihan totta.
Ennen laivan lähtöä takaisin Ikarialle viihdyimme vielä kylän rannalla, missä oli jo paljon lapsia uimassa. Vesi on lämmennyt nopeasti.
Rannan pienessä souvlaki/gyrospaikassa oli suuri joukko paikallisia syömässä juhlavaatteissa. Luulemme, että kyseessä oli pienen tytön kastejuhla. Tänään ei ollut mitään hiljaista siesta-aikaa vaan musiikkia kuului iltapäivällä  melko kovaakin monesta ikkunasta ja tästä paikasta. Sitten alkoi väki tanssia. Olipa se kivaa katsottavaa ja mieleni teki tietysti päästä mukaan. Seurasin tanssia sitten Meltemin puolelta kunnes se loppui.
Kyllä oli mukava päivä. Totesimme, että tänne palaamme vielä jonakin vuonna!

1 kommentti:

  1. Saat Fournin kuulostamaan niin houkuttelevalta, että ihan tekisi mieli lähteä saman tien katsastamaan. Kärsivällisyys ottaa nykyään koville, mutta se on nyt vain kestettävä ja haaveiltava tulevaisuudesta ;-)! Mukavia jatkoja!

    VastaaPoista