perjantai 28. huhtikuuta 2017

Agios Kirikos 27.4.

Kyllä oli haikea lähtö Fournilta. Moni paikallisista toivotteli hyvää matkaa.
Laivamatka oli lyhyt.
Hotelli sijaitsee rinteessä. Vihdoin olen oppinut pakkaamaan laukkuni kevyemmäksi, joten ei ylämäki ja kiipeäminen 3. kerrokseen vaikeaa ollut.
Huone on kulunut, mutta puhdas ja näkymä on merelle. Parvekkeet nyt ihan vierekkäin ystäväni kanssa. Kahvia saamme täältä jostain hotellin sokkeloista, kun aamiaista ei tarjoillakaan vielä,  tai keitämme itse.
Lepuuttelin jonkin aikaa jalkoja laukun vähäisen purkamisen jälkeen sängyllä makoillen. Voi, mikä melu Fourniin verrattuna! Autoja, päriseviä mopoja, kukot kiekuu, mutta eniten ärsytti kovaa ja ilmeisen  lähistöllä kiljuva turkinkyyhky. Ammun sen! U-uu-u,  u-uu-u! Lopeta! Jaksatko huutaa koko päivän?
Tahdon takaisin Fournille!
Lähdimme kaupunkia tutkimaan. Mehua ja vettä ja korppuja hassusta kaupasta. Se oli kuin keittiöväline/siivoustarvikekauppa, mutta myytiin myös jkv. elintarvikkeita ja Depon-tablettejakin näköjään. Ihania sekasotkuja nämä kreikkalaiskaupat. Tykkään!
Juomatauolle ulkopöytiin, jotka sijaitsivat kaukana itse baarista/ kahvilasta. Kyllä tarjoilija oluet toi, mutta sitten hävisi pitkäksi ajaksi kokonaan. Jätimme tasarahan ja lähdimme läheiseen toiseen vastaavaan, jossa oli mukavammat istuimetkin. Siellä oli sama juttu, eipä tarjoilija esillä ollut!
Tahdon takaisin Fournille!
Löysimme itsepalvelupesulan ja tutkimme, miten se toimii. Taidan pestä farkut ja muut pyykit siellä. Ystävälläni on harrastuksena pyykkääminen, mitä en tajua lainkaan!
Kivoja kujia pitkin  kuljimme ja monia erikoisliikkeitä löysimme. Nappasin myös yhden musmulan puusta ja sepä maistuikin kivan kirpeältä. Myynnissä niitä ei ole näkynyt tällä reissulla.
Ruokailuumme  löytyi souvlakipaikka ja sepä olikin kiva. 3 mukavaa nuorta  miestä siellä hääräili ja palvelu oli iloista.
Tuli parempi mieli.
Tahdon ehkä takaisin Fournille!
Kävimme kysymässä vielä bussiyhteyksistä. Oho! Tiistaisin ja torstaisin klo 14 Evdiloniin eikä paluubusseja lainkaan! Taksi yhteen suuntaan 50 €. Kyselin , millaisia ovat ajotiet verrattuna Lesboksen Skala Sikaminan minulle vaikeahkoon  tiehen esim. Vastaus oli, että sitä luokkaa eli kiemuraisia ja paljon mäkiä.
Saapa nähdä, mitä tästä tulee, kun olisi kyllä kivaa vähän Ikariaakin kierrellä ja käydä esim. erikoisessa luostarissa vaikka sen jo kielikurssilla kerran näinkin. No, ainakin kuumille lähteille on helppo matka ihan vaan kävellä.
Tahdon takaisin Fournille!
Milla ilmoitti vielä illalla, että sunnuntaina voisimme tehdä päiväretken Fournille. Lähtö täältä  klo 07 ja paluu tänne klo 18.50. Olisipa kiva yllätys tutuille kyläläisille!
Mikä helpottava tieto ja mahdollisuus...!
Totta puhuen:
- parvekkeen lasioven voi sulkea jotta melu ei kuulu
- lintuja ei saa ampua vaikka miten niiden ääni jää kiusaamaan
- nyt on kyseessä saaren pääkaupunki eikä pienen saaren pieni kylä joten kaikki on erilaista
- täti-ikäisen ihmisen pitää jo osata sopeutua
- ei kaikki mene aina niin kuin haaveilen.

2 kommenttia:

  1. Teistä taisi tulla aitoja fournilaisia, näinhän se menee. Johonkin ihastuu ja sse on henkimaailman hommia! Mutta ehkä Ikarialtakin löytyy mukavia paikkoja! Jatkot!

    VastaaPoista
  2. Niin. Katsotaan...Meillä on hassu toive tehdä sunnuntaina päiväretki Fournille. Ehkä tulemme "järkiimme" tai sitten ei!

    VastaaPoista