sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Kytheralle vihdoin tänään!

 Tänään päästään asiaan. Olen niin kauan ollut menossa Kytheralle. Kerran olin jo lentolipunkin ostanut, mutta matka peruuntui. 

Päätimme mennä lentokentällä loungeen nauttimaan herkuista ja odotusaikaa viettämään. Maksu tapahtuu Aegeanin kupongeilla, kätevää! Siksi yritin olla ahnetimatta hotellin aamupalalla. Lento on n.klo 14.30.

Taksin tilasi meille hotellin mukava setä. Hän tiesi Suomesta Alvar Aallon. Taksi maksoi n. puolet Booking comin ehdottamasta hinnasta. Eläkeläisen kannattaa miettiä asioita näin, jos sinua jatkuva pihtaamiseni ja hintojen miettiminen  ihmetyttää!

Olipa taas hyvä ja mukava kuljettaja. Kentällä ei ollut asioiminen niin kätevää ja helppoa kuin Helsinki-Vantaalla. Minun laukkutarrastani puuttui se itselleni tarkoitettu osa, jota tarvitaan laukun kadotessa. Ystäväni tarraa taas se "pistooli" ei lukenut millään vaan hänen piti käyttää virkailijan palvelua.

Tarjoilu loungessa oli mahtavaa. Nautiskelimme oikein kunnolla.



Tällä koneella sitten ilmaan. Lennolla tarjottiin vesipullo ja suklaakeksi. Vieressäni istuva mies näytti Hydran ja Monemvasian ikkunasta. Itse en olisi niitä osannut etsiä. Perillä olimme minuutilleen oikein klo 15.05. Kiva taksipoika odotti meitä. 

Hän kertoi sekä kreikaksi että englanniksi kylistä, joiden läpi ajoimme. Matka oli paljon pidempi kuin luulin. Vihreää oli maisema, mutta vain pensaita tms. Ei ollut oliivitarhoja tai viininviljelyalueita. 7 vuotta sitten olleen tulipalon jäljet näkyivät.  Isäntämmekin soitti hänelle tarkistaen, milloin me tulemme. 

Sitten olikin ihanaa, kun taksi ajoi ihan talomme eteen. Isäntä oli vastassa ja vei meidät sisään. Mikä mahtava, juuri meidän tyylinen, ikioma koti! Huoneemme ovat vierekkäin ja on merinäköala. Parvekkeet kylläkin erottaa seinä, mutta se on ainoa pikkuinen murhe! Minä asun tässä: 







Varsinainen hotelli Afrodite on ylempänä rinteessä. Tässä meidän  talossamme on 3 huonetta alakerrassa ja ylhäällä ? huonetta.

Hotelli Afrodite on melko lähellä.

Sitten vähän tavaroiden laittamista paikoilleen ja  sen jälkeen heti uimaan! Voi, miten näin kirkasta vettä olenkin jo odottanut!
Rannalla on sileitä kiviä ja sitten hiekkapohja, kauempana pelkkää hiekkaa. On helppo kulkea ilman jalkineita. Joitakin uimareita vasta näkyi ja 2 kahvilan puuusta tehtyä  rantapetiä. Vesi oli virkistävää. Kuivattelimme jonkin aikaa auringossa ja sitten lähdimme super markettiin. Sunnuntain vuoksi kauppa  oli juuri nyt  kiinni ja ovessa lappu, jossa luki , että  se aukeaa taas klo 18. Kuljimme eteenpäin seuraavalle pienemmälle rannalle. Huomasimme tehneemme oikean ratkaisun kun emme ottaneet huoneitamme sieltä. Se olisi ollut aivan liian syrjäinen paikka.


Katselimme tavernoiden ruokalistoja ohi kulkiessamme. Pari hyvää kalatavernaa löytyi niistä pitäville.


Menimme rannan baariin tms. odottelemaan. Isäntämmekin oli siellä. Paikka oli outo sekoitus japanilaista ja  kasvisruokaa.
Oli kiva katsella ohi kulkevia ihmisiä ja kylän elämää. Kaikki kahvilat, baarit tai tavernat eivät olleet vielä auki. 
Pian jo super market aukesikin. Eipä ollut mitään mahtavia valikoimia, mutta tarvittavat eväät löytyivät.
Huoneessa oli sitten tyhjennettävä matkalaukku kerrankin kokonaan koska herkkutattimuskaa oli joka puolella. Pakasterasia oli auennut ja paperipussi hajonnut ja sienipuru levinnyt pitkin laukkua. No tulipahan siivottua! 
Illalla sitten olimme menossa kalatavernaan, joka näytti päivällä kivalta. Siellä olikin paljon ihmisiä ja ihana yllätys :


elävää musiikkia!
  Ystävä löysi helposti mieliruokaansa 
Minä otin briamin (haudutettuja kasviksia)

Vähitellen ihmiset alkoivat tanssia, eniten hasaposervikosta. Itse en siitä "tonttuleikistä" tykkää yhtään. Kun sitten soitettiin sirtosta, lähdin  etsimään, jos joku sitä tanssisi. Pian jo löytyikin vetäjä ja hetkessä letka oli menossa ympäri tavernaa. Kivaa!
Jossain välissä iltaa halusimme myös soittajille tarjota juomat. Tarjoilija vei heille viiniä. Hyvä.
Olimme siellä niin kauan kuin musiikkia riitti. 
Oli kiva voida myös oikeasti henkilökunnalle  kehua paikkaa ja kiittää kivasta kokemuksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti