sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Sunnuntai 15.5.Ateenassa

 Kalimera täältä. 

Tänään on ehkä sunnuntain vuoksi kaupungin liikenne rauhallisempaa ja monet liikkeetkin on kiinni. 

Voisinkin mennä merenrantaan esim. Edemin kohdalle ja käydä uimassa jos on kuuma. Täällä sisäpihalla ei saa selville, miten kuuma kadulla on. Taidankin tehdä pienen kävelyn lähistöllä ennen kuin lähden kauemmas.

Pieni pikaviesti reissukaverilleni:" Kaikki o.k. Kävin Edemissä uimassa ja ajelin tramilla tutustumassa Pireuksen lenkin.

Maalaistoreja en ole nähnyt. Tänään vain jokunen ruokakauppa auki. Päätin nyt tehdä sitä herkkutattipastaa ja ostin lähikaupoista pastan, persiljan, voin, valkosipulin ja parmesaaniraasteen sitä varten. 
Blogi ehkä jää vajaaksi tänään."

Nyt tämän päivän juttujani:
Kunnollista suomalaista kahvia maidolla aamupalaksi,  broilerikolmioleipää ja närpiöläisiä kirsikkatomaatteja.
Nyt jo löysin helposti reitin bussini nro 11 pysäkille. Syntagman lipputoimistolle menin hankkimaan sitä eläkeläiskorttia. Ihmeekseni se oli auki eikä jonoja eiliseen tyyliin ollut. Virkailijatkin olivat nyt ihan lepposia.  Ladattiin 13,50 €:lla yhden kuukauden matkat. En aio sitä vielä käyttää koska entinen lippuni pelittää vielä. Minusta otettiin lasin läpi korttiin valokuva ja se on parempi kuin juuri uusimani passin kuva. 
Halusin nähdä, miten raitiovaunu Pireuksessa kulkee ja siksi lähdin sille reitille Syntagmalta. Näin sunnuntaina oli paljon paikallisia menossa uimarannoille, noin suurta ruuhkaa ei mielestäni arkisin ole ainakaan ennen ollut. Raivostuttavia ovat kyllä ihmiset,jotka varaavat kassilleen viereisen istuimen! Näin oli sekä mennessä että tullessa! Saan ihan pidätellä itseäni jotta en avaa suutani esim. toteamalla, miten huonot jalat on kassilla tai,miten väsynyt se varmaan on!
Hidashan tuo tram on, mutta myös mukavan viileä näin lämpimänä päivänä. Pireuksessa ei ollutkaan mitään päätepysäkkiä esim. laitureiden lähellä. Ison kirkon Agia Triada, jälkeen tram kääntyikin oikealle ja lähti paluumatkalle. Laiturien kyltit näkyivät, eli kirkon kohdalla on syytä jäädä kyydistä, jos merelle aikoo.
Sitten olikin erikoista nähtävää, kun monen korttelin mitalla oli kirpputoreja. Kojujen loputtua jatkui maantasalla-myynti. ( keksinkö uuden sanan?) Olipa siellä monenlaista kauppiasta!
Tuttuun Edemin rantaan sitten jäin ja kerran kävin meressä  pulahtamassa. Ihan turvallista siellä oli jättää tavaransa vartioimatta rantaan uidessa. Vesi ei kylläkään mitään kristallinkirkasta ole!



Paluumatkalla aion syödä Neos Kosmoksen asemalla tutussa kivassa paikassa pita gyroksen, mutta paikkaa ei enää ollut! Ei ollut myöskään tuttu hotellini J & K entisellä nimellään vaan siinä luki Apartments. No, metrolla sitten loppumatka Syntagmalle. 
Nyt olin tarkkana jotta löysin oikean pysäkin, jolla poistua bussista nro 11. Huoneessa vielä tutkin google Mapsin avulla lähistön pysäkkejä ja löysinkin monta bussia, jotka ajavat tänne. Etsin myös näin sunnuntaina auki olevia supermarketteja ja niitäkin löysin läheltä. Koska maalaismarkkinoita en ole vielä löytänyt, ajattelin jo nyt hankkia tarvikkeet ja tehdä tuomistani herkkutateista bravuuriani, herkkutattipastaa. Lähdin kauppoihin ja ostin raaka-aineet.Kuivatut sienet likoon ja kaikki tarvittava esiin! Juupa juu! Ei täällä olekaan hellaa tai sähkölevyä, millä keittää/paistaa! Kaapista löytyi sitten outo vehje: 
Sitä sitten aikani tutkin ja yritin ensin huoneen esitteistä löytää käyttöohjetta. Ei löytynyt. Sitten vierähti pitkä aika, kun netistä yritin tuon käyttöohjetta löytää. Ei, en onnistunut! Lopulta pyysin kotiväeltäni apua ja sainkin. Tuli kuitenkin jo pimeä ilta ja luovutin tältä päivältä. Tyydyin sitten iltapalaan, joka oli suomalaista näkkileipää, voita, tomaattia ja salamia. Vielä näin illallakin on täällä lämmintä ja piirakat ja pikkusyötävät ovat riittäneet. Huomenna kyllä haluan mennä Psirriin (Αυλή)  tai Exarchiaan (Ροζαλία) kunnon lounaalle vaikka kova nälkä ei helteellä olisikaan! 
Oli tosiaan näin sunnuntaina erilaista kaupungissa, kun kaupat olivat paljon kiinni. Yhtään isoa ruokakauppaa en, toisin kuin meillä kotona, nähnyt näin sunnuntaina olevan auki. Keskustassa liikkuva väki oli paljon shortseissa ja muissa kesävaatteissa. Ne 2-kerroksiset kiertoajelubussit , keltaiset, siniset ja punaiset olivat saaneet paljon väkeä kyytiin. Liikenneruuhkaa ei ollut niin paljon kuin kahtena edellisenä päivänä. 
Oli myös kivaa tutkia tämän kotini lähistöä kauppamatkalla. Vihanneskauppa oli hieno. Näin myös pienen räätäliliikkeen, missä mies ja nainen olivat näin sunnuntaina työn touhussa. Kivaa!

4 kommenttia:

  1. Oi olet Kreikassa, satuin vahingossa huomaamaan! Mukavaa reissua ❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, tätä olen odottanut. Seuraavaksi 1. kertaa Kytheralle! Vasta nyt näin kommenttisi, tuntematon.

      Poista
  2. Huomenna saareen, mutta hassua ajatella uimista, kun rannassa on vielä jäätä 😁. Ihanaa Ateenaa ja reissun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minulla ei ole Suomessa edes telttapaikkaa. Onneksi on Kreikka!

      Poista