tiistai 29. lokakuuta 2019

Tiistai 29.10.

Kalimera.
Tänäänkin on Ateenassa aurinkoista jo aamulla. Turkuun satoi eilen aamulla ensilumi!
Tämä on se kuva, josta oli läksyä.
Ihan "pakko" oli kertoa Turussa toimivasta Meyersin telakasta, jossa rakennetaan maailman suurimpia, hienoja loistoristeilijöitä esim. Royal Carribeanille ja muille risteilyjä tehtaileville. Nuoreni ovat kumpikin telakalla työssä ja tulevaisuus vaikuttaa tilausten suhteen hyvältä!
Tässä on näkyvissä koulun ohjelmat koulupäivien jälkeen. Tänään on esim. Kolonakissa, missä asuin, kävely ja sen jälkeen konsertti.
Toivottavasti tällä kävelyllä (45 min.)  pysyn paremmin vauhdissa mukana kuin viimeksi iltakävelyllä. Se oli kylläkin paljon pidempi (2,5 t). Silloin lähdin kesken pois ja painelin muita odottelemaan tavernaan.
Mietin vielä, mennäkö tällä kertaa tavernaan keskiviikkoillan kävelyn jälkeen. Se maksaa 20 € . Ainakin sieltä olisi sitten hyvä lähteä ajoissa kotiin. Mietin vielä.
Tässä vielä kuvat niistä verbeistä, joita olisi syytä opetella!



Näkymiä koulutieltä. Ei kyllä lastenvaunuja tai pyörätuolia voi täällä käyttää! Niinpä ei niitä täällä näykään.


Onpa kiva pikkuinen koti!

Ostin piirakan aamiaiseksi ja söin sitä puistossa.
Sitten sain hänet seurakseni. Tuoksu tietysti houkutteli, kun se oli kinkkujuustopiiras.  Kissoja täällä liikkuu melko paljon pihoilla ja eilisellä tavernamatkalla kävelykadulla näkyi valtavan kokoisia pitkäkarvaisia rotukissojakin. Niitä olen ennen nähnyt vain kissanäyttelyissä.
Olisipa kivaa jonakin päivänä lähteä tältä pysäkiltä , ihan koulun läheltä bussiajelulle.

Tuo yksi linja (A 8) ainakin päättyy Exarchian kohdalle, missä Turun kieliryhmäni Eeva viime kesänä asui. Paikan nimi on Polytexneio, mutta voi kyllä olla, että se on jokin aivan eri paikka, mitä luulen! Kokeilemalla sekin selviäisi.
Tämäkin koulupäivä oli ihan mukava. Eva-opettaja  piti viimeisen tunnin. Hän ei viime vuonna minua opettanutkaan, mutta oli Psyrrin kävelyllä oppaana.
Läksynä huomiseksi on kertoa jostakin lempikirjasta. Toinen läksy on 4 lauseella  kertoa, mitä haluaa tehdä Ateenassa.  Kolmantena kirjoittaa 2 lausetta tyyliin "Jos voisin, tekisin sitä tai tätä". Lisäksi pitää kertoa, mitä oma pari vastasi tänään 8 kysymykseeni esim. työstään, kotikaupungistaan, lempiviikonpäivästään yms.
Meillä on ollut paljon suullista harjoittelua, ei niinkään kielioppia.  Ihan tyytyväinen olen ollut opetukseen.
Nyt ennen kuin lähden Ateenan keskustaan illaksi, on pesukoneellinen pyykkiä valmiina ripustettavaksi parvekkeelle kuivumaan. Sitä hyvää suomalaista ulkona kuivatun pyykin tuoksua täällä ei kyllä vaatteisiinsa saa.
Niin, ja muuten, ilmoittauduin sitten kuitenkin huomiseen tavernailtaan mukaan sen pitkän kävelyn päätteeksi. Mitä minä yksin täällä kotonakaan sen parempaa tekisin?
Hyvissä ajoin olin keskustassa ja kiersin Plakan kauppoja. Kävin istumassa tutussa kahvilassakin (Kirsin) ja mielestäni menin etuajassa treffipaikkaan Syntagmalle. Ei ketään tuttua siellä. Piti lähteä kävelylle Kolonakiin ennen teatteria. Olin ihan ihmeissäni! Hiljalleen sitten kävelin Pallas-teatteriin ja siellähän koko ryhmä jo istui paikoillaan. Olin sotkenut kellonajan. Piti lähteä varttia vaille eikä varttia yli 20! Ryhmä oli lähtenyt juuri ennen kuin menin treffipaikalle. No enpä siinä mitään menettänyt, olivat vain kävelleet katuja ylös ja alas.
Konserttisali oli valtava ja itse konsertti hieno! Todella taitava nuori naisviulisti ja hyvä nuori mieslaulaja. Naissolisteista en tykännyt!
Kiirehdin sitten metroon klo 23.40 kun en tiennyt, miten kauan se kulkee. Onhan tässä vielä monta asemaa ennen omaani ja uskon olevani kotona klo 0045 vasta.
Onneksi koulu alkaa vasta klo 10. Ostin tänään herätyskellon kun vanha hajosi, mutta tuo uusikin on melko huono. Se maksoi 5 € ja patteri on vanha. Puhelinherätystä en osannut ilman poikani apua maanantaiaamuksi laittaa. En yhtään muistanut, mistä sen saa esiin! Myös Telian puhelimet ovat olleet mykkänä joten vähän jännitti, onnistuuko puhelinherätys lainkaan! Milla kyllä arveli onnistuvan silti.
Aamulla pitää vääntää jotain läksyjä vielä valmiiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti