perjantai 21. syyskuuta 2018

Perjantai 21.9.

Huomenta.
En yhtään tahtoisi sinne Kosille täältä! Saman yhtiön kantosiipialus, jolla tulin, lähtee klo 11.55. (Dodekanisos Express ja Pride Dodekanisos)
Sain ajatuksen paeta 2 yöksi Pserimokselle sitä Kosin turistiruuhkaa. Katsotaan, miten se onnistuisi...
No ei kyllä onnistu, ainakaan järkevään hintaan, kun yksi hotelliyö maksaa 130 €! Löysin kovan etsimisen jälkeen myös huonevaihtoehdon, jonka tietoa hinnasta yms. odotan sähköpostitse. Taitaa käydä niin, että menen repun kanssa saarelle ja jos tuntuu siltä, jään 1-2 yöksi. Jos ei löydy petipaikkaa, voi päiväretkikin olla ihan kiva.
Emännän kanssa juttelin ennen kuin taksi tuli. Hän on kyllä harvinaisen ihana, kun antaa minun harjoitella rauhassa kreikan puhumista eikä  heti  vaihda englantiin kuten moni muu tekee huomatessaan virheitäni. Joko sanoin hänen asuneen Australiassa?
 Olin netistä lukenut väärän lähtösataman, mutta eipä tuo olisi haitannut vaikka väärässä satamassa olisin kököttänytkin kun täällä ovat välimatkat niin pieniä. Taksimatkalla Agia Marinan satamaan huomasin taas sen lempikauppani olevan auki.

Ostin sataman kioskista 23 €: n laivalipun Kosille sitä sen enempää tutkimatta!
Aikaa lähtöön oli tunti joten jätin matkalaukun  lippukioskin sivuun varjoon ja lähdin sinne lempiputiikkiini, joka vielä nyt oli tsekkaamatta. Eräs ystävä toivoo pientä puista ikonia ja sitä kävin etsimässä ja toki muutenkin tutkimassa sitä putiikkia. Oli vain suurempia ikoneita ja kiviin käsinmaalattuja alle kämmenen kokoisia, aiheena esim. Ag. Nektarios, jos oikein tajusin. 5 € vain olisi ollut hinta. En tiennyt, ostaako vai ei, mutta nyt kaduttaa kun istun täällä kantosiipialuksella tätä kirjoittaen. Minua kiinnostaa kreikkkalainen pyhimyskalenteri ja haluan tietää, kenelle tutulle  se olisi ollut kiva lahja, jos kenellekään. Positiivareitten sivuilta löytyy myös ortodoksien nimipäivät, muuten. Kaupassa oli kaikkea kaunista ja olin menossa sen toiseen huoneeseen, mutta "  törmäsin" seinään.  Kysyin vielä lähtiessäni, oliko siinä ennen ollut toinen huone. Oli kyllä, en siis ole seonnut! Nyt se oviaukko oli peitetty.
Valitin tässä blogissani aiemmin siitä mielestäni vaarallisesta Kalymnoksen katujen liikenteestä ja jalkakäytävien puuttumisesta. Otin nyt kuvan leroslaisesta jalkakäytävästä.
Eihän tuossakaan huonojalkaiset pärjää, puhumattakaan pyörätuolien tai lastenvaunujen käyttäjät, mutta me muut pääsemme halutessamme turvaan liikenteeltä.
Satamassa oli kreikkalaiseen tyyliin  matkalaukkuni paikoillaan. Saarilla en pelkää varkaita. Penkkejä oli vain aurinkoisissa kohdissa, mutta lippukioskin takana veden rajassa kävi kiva vilvoittava tuuli. Sinne puolelle ohjattiin Turkista tullut retkilaiva Apollo 2. ja ihmisiä seisotettiin todella kauan ulkona katoksen alla, mistä kaikki joutuivat passitarkastukseen. Ei näyttänyt kivalta!
 Satamassa oli monta taksia ja nyt tuntui hullulta luuloni 1. kerrallani Lerokselle matkustaessani, että takseja ei olisi! Myös se kiva Aksentti-Taksimies pysäytti kohdallani , kun kuljin sieltä lempikaupasta toivotten "hyvää matkaa"  ja "nähdään taas ensi vuonna" sekä kreikaksi että englanniksi. Kiva heppu!

Tämän tutun hotellin (Chrithonis Palace) suuren hienon bussin huomasin ajavan satamaan ja aiemmin olen myös tämän hotellin kleinbussin nähnyt muutaman kerran. On näköjään vaurautensa lisääntynyt vuodesta 2013. Silloin meidät asiakkaat kuljetti  Xerokampos-satamasta edestakaisin autonromulla vanhempi pariskunta, joka ei tuntenut edes Göran Schildtiä! Luulen heidän olleen albaaneja.
Sitten se laivalippujuttu! Halusin katsoa, mikä on katamaraanini nimi ja huomasin kellonajan lipussani olevan 14.30. Siis väärä lippu! Pelästyin kun pian oli jo lähtö ja oli pitkä jono sille lippukioskille. Anteeksi pyydellen ja lupia pyydellen kiilasin jonoon ja  sain oikean lipun.


Tällaista on tämän katamaraanin ylemmässä kerroksessa. Ei noista ikkunoista kyllä läpi mitään maisemia näy. Kello on jo 13.30, tullaan perille.
Kosin kaupungin satamassa ei ollut yhtään taksia. Kummallista! Taksitolpalla oli jonossa jo 8 odottajaa ja ilmeisesti lisää varjossa penkeillä odottamassa. Taivastelin asiaa ja eräs ranskaa puhuva rouva osoitti kauempana näkyvää kylttiä, jossa oli puhelinnumeroita. Tarkistin omasta puhelimestani suuntanumeron kun kerran juuri Leroksella itse soitin taksin. Numero kyllä vastasi, mutta kun nainen toisessa päässä kysyi, mikä satama, en osannut sanoa kuin tulleeni katamaraanilla Lerokselta. Kai se sitten auttoi kun asia järjestyi.
Hotellilla olin klo 13. 55.
Huone ei ollut kuitenkaan valmis ja kävin sitten viivytellen supermarketissa. Palattuani ei ollut vieläkään valmis. Alkoi jo harmittamaan. Respan naiset ehdottivat talon laskuun juomaa baarista. Sain pienen Mythoksen ja hain respasta internetkoodin ja istuin tabletin kimpussa kauan. Lopulta menin taas kysymään, joko pääseen huoneeseen. Kyllä on valmis, oli vastaus. Jäi vaan harmittamaan, että nämä naiset eivät tulleet heti sinne baariin ja altaalle kertomaan kun huone saatiin valmiiksi. Ei ammattitaitoa, sanoisin. Tai sitten olen jo valmiiksi pahalla päällä!

Parveke on takapihan suuntaan ja ehkä on hyväkin niin. Ei ainakaan liikenteen melu kuulu.
Iltapäivällä kävin kokeilemassa uima-allasta kun aurinko vielä paistoi yhteen osaan allasaluetta. Tyhmää kantaa altaalle pöytiin lasituoppeja tai pulloja. Poks vaan ja 2 pulloa kaakeleilla sirpaleina ja baariemäntä kävi tottuneesti ne siivoamassa. Melkoista " elämää nähnyttä" pariskuntaa notkui myös baarin puolella ja seinällä oli lappu, jossa kiellettiin korvausten uhalla heittämästä tai rikkomasta  pulloja tai juomalaseja uima-altaaseen. Mihin h... oikein olen tullut? Tässä on se lappu:

Kanari-katu, jolla hotelli sijaitsee on silmänkantamattomiin täynnä turistikrääsäkauppoja froteerantapyyhkeineen , joita ei muilla saarilla enää juurikaan ole näkynyt.


Myös niitä Fjällrävenin rumia reppuja on joka kaupassa ja hellevaatteita on tangot täynnä.


Menin erään Kos-blogin suosituksesta tavernaan nimeltä Mummy's Cooking.

https://auringonalla.fi/2017/08/syyskuussa-meita-odottaa-kos/

Varauksia oli paljon klo 20:ksi ja ihan täyttä, mutta sisätiloihin pääsin ruotsalaisperheen perässä. Juvetsi 9 € oli hyvää.
Henkilökunnalla oli kova kiire, juoksentelivat koko ajan edestakas, mutta pahinta oli se mölyävä musiikki, joka soi todella lujaa ja jonka yli ihmiset huutelivat toisilleen. Ei tietenkään mitään kreikkalaista musiikkia vaan Rolling Stonesia yms. Kun vanha emäntä tuli kysymään, mitä mieltä olen, vastasin eli huusin "huono=paha musiikki" (κακή μουσική)) ja pistin sormet korviini! Hän hiljensi volyymia. Päätinkin seuraavan tavernani valita tämän opetuksen mukaan ; vaikka miten paljon olisi ruokaa kehuttu, moiseen möykkään en enää halua! 
Palasin sitten hotelliin ja meninkin nukkumaan jo aikaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti