sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Sunnuntai 23.9.

Hyvää Pyhää!
Huomasin juuri miettiväni, mikä täällä on toisin kuin muilla saarilla.
Kirkonkellot eivät kuulu usein, vain klo 06 kuului tähän (klo 08)  mennessä kerran.
Kyllä vähän on kukkojen  kiekumistakin ikävä!
Mereen tekisi mieleni mennä uimaan. En ole käynyt edes katsomassa, miltä tässä lähin ranta nyt näyttäisi.
Aamiaisella oli tungosta ja ihan jonoa. Söin itseni " laitoja myöden täyteen" juten Juhku sanoi pienenä, terveisiä!
Jäin ruokalevolle ja muistelin tällaisia näkemiäni:

https://photos.app.goo.gl/2yKed2czZFcVy71QA


















Kuva keikahti kyljelleen kai kivien painosta.






Siis kreikkalaisiin kiviin liittyviä taideteoksia y.m.
En osannut albumia liittää joten siirsin kuvat näin peräkkäin.
Uimaretki merenrantaan:
Pitihän se nyt kokeilla, ranta täälläkin.
Matkalla tällaisia näkymiä:




Rantaa lähempänä alkoivat baarien sisäänheittäjät huhuilla. En sitten yhtää niistä tykkää enkä sellaiseen paikkaan mene, jonne houkuttelevat.
Rannalla oli tällaista. Apua!

Kahlasin vedessä toivoen noiden rivistöjen loppuvan, mutta ei, ne jatkuivat jatkumistaan. Tuli niin kuuma, että tuon punaisen veneen kohdalla luovutin. Uin vähän ja makoilin pyyhkeellä hiekalla. Vähän isot aallot yllättivät ja pyyhe kastui. Päätin lähteä altaalle sieltä.
Nämä kauhistukset ehdin vielä kuvata:

Mahtaa olla nihkeää loikoilla tuollaisella keinonahkasohvalla helteessä. Yäk!
Kävelin toista kautta hotellille ja tämä pieni taverna yllätti matkalla:




Oli "ihan pakko " käydä tuolla!
Iso Alfa ja mese 4 €. Huomaa tuo sininen ruutuvihko, se on menu! Tykkään!!

Olipa mukava kokemus! 2 kreikkalaisrouvaa siellä palveli ja toinen selvästi antoi välillä lapsilleen ohjeita ja komentoja puhelimitse. Toisessa päässä tavernan terassia oli turistiryhmä, joka myös tuntui hyvin viihtyvän. Kun rouvat huomasivat  minun ihmettelevän autojen tööttäyksiä, he kertoivat, että se oli hääpari. Ihmettelin, kun sunnuntaina vihitään täällä. Kertoivat, että sekä lauantaina että sunnuntaina.
Kurkkasin vielä lähtiessäni ovella olevaa kansiota, jossa oli ruokalistaa. Onpa edullista:

Hotellin altaalla oli hyvä olla sen rannan petiviidakon jälkeen. Kun suuri turistiryhmä lähti pois, muuttui baarin musiikki kreikkalaiseksi. Nautin! Sain kuunnella sitä ihan parvekkeelleni asti  ja oli kiva sen tahdissa pakata laukkua. Tiesin musiikin loppuvan ehkä, kun vuoro vaihtuu ja niin kävikin klo 19 jälkeen.
Nälkäkin ehti jo tulla ja lähdin katsomaan siihen kivaan tavernaan,onko se auki .
Oli kyllä :
Söin hyvän bekri mese chicken-annoksen,5 €. Oli kiva tunnelma ja kreikkalainen musiikki soi. Ihana päätös tälle saarelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti