sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

27.6. sunnuntai, viimeinen päivä Lipsillä

 Milla lähti jo klo 10 tälle kylän rannalle. 

Menin tunnin päästä perässä kun sähläsin instagramin kanssa, jota en osaa käyttää.


Kuljin laitureiden kautta. Tässä tavernassa istuimme eilen.


Tuo iso laiva on ilmeisesti jonkun ritarikunnan tms. Ainakin siinä on Johanniittojen risti.
Rannalla tuli jo klo 14 aikoihin liian kuuma. Puiden varjot pienenivät. Päätimme lähteä rannalta pois. Minun pitää tutkia ja täyttää koronaan liittyviä lomakkeita tiistain lentooni liittyen ja teen sen tänään.
Tämä kuva on hotellin portaiden pielessä. Kaikki huoneet ovat nytkin täynnä. Norjalaiset naapurit kokkaavat itse ruokansa. Myös ruotsalaiset tekevät ainakin aamupalansa itse. Erilaisia tuoksuja täällä leijailee. 
Nyt on iltapäivällä tehty lennoille lähtöselvitykset. Myös koronatestin varasin 3.7:ksi.
Lähdimme yläkylään kiertelemään. Siellä oli moni talo remontissa.
Tästä putiikista ostin viime reissulla vähän juhlavamman puseron. Nyt siinä on loppuunmyynti. Aiemmin nuo portaat olivat täynnä tavaraa.  

Nyt tässä söpössa huoneistossa asui joku. Nimikylttikin löytyi nyt tuosta ylhäältä. Tuskin on kuitenkaan esim. Booking comissa.
Oli valtavan kuumaa vielä illalla. 
Ihmisiä oli taas paljon liikkeellä.


Illalla olimme syömässä To Pefko-nimisessä tavernassa.

Pefko Restaurant

+30 698 056 9641

https://maps.app.goo.gl/Ts5areXuBMJL1HoZ8

Se on erittäin pidetty ja kehuttu taverna. Henkilökunnan ystävällisyyttä ja ruokaa kehutaan paljon.


Otin munakoiso-juustorullia. Hyviä olivat ja söin melkein kaiken.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti