tiistai 29. kesäkuuta 2021

Tiistai 29.6. Suomeen

 Nukuin ihan O.K. Taksin tilasi emäntä jo eilen meille ja se haki klo 4.30.

Kentällä eivät uskoneet suomalaisten selvityksiä rokotuksista ja testeistä. Myöskin Millan kohdalla sählää oli vaikka hänellä oli Aegeanin uudet tiedot. Onneksi oltiin ajoissa tiskillä.
Lennolla en  nähnyt ikkunasta saaria huonon lasin takia tai sitten kurkin väärään aikaan. Ainakin Mykonoksen ja Syroksen yli lennettiin. Vieressäni oli tyhjä paikka ja takanani 2. Tämä lentohan on se syy, miksi yleensä Kosille menimme. Tarjouslento maksoi  n.22 €.
Nyt olemme shoppailleet   mitä pitikin ja käyneet aamiaisella loungessa. Lennolla saatiin  vesipullot ja keksit ja seuraavalla ehkä samantapaista jotain.
Suomea kuulimme jo Kosin kentällä 1. kertaa pitään aikaan ja nyt täällä Ateenan lentokentällä.
Boarding melkein ajallaan. Seisoimme putkessa kauan ja alkoi jo happi loppua. Ei ollut bussilla-ajoa kentällä
 Kone täyttyi korkeintaan puolilleen. Sain koko 3 istuimen penkin ja makoilin välillä. Sämpylä, kahvi ja Sprite tarjottiin.
Ei ollut myöskään mitään filmejä tai Kreikka-videoita tarjolla. Ajallaan klo 13.40 oltiin perillä. 
Sitten oli tarkkoja koronajuttuja. Ensin täytettiin jokin kaavake. Juuri sunnuntainahan  minä täytin ja varasin lauantaiksi   testiajankin fi entrystä,vai mikä se oli. Nyt olisi pitänyt näyttää tabletiltani 1. rokotus ja se Terveystalossa tehty kallis koronatesti, mutta jo koneessa huomasin  että lentotilassa ollut tablettini ei avaudu! Myöskään siinä hosuessani en löytänyt paperipinostani sitä Terveystalon todistusta joten minut ohjattiin koronatestiin. Se sujui  melko nopeasti. Seuraava jonotus oli passintarkastukseen. Nyt se sujui vähän nopeammin kuin viimeksi.
Ei tullut kuitenkaan mikään kiire kun Turun bussi lähti vasta klo 15. Oli aikaa ladata käytävän pistorasiasta tablettia henkiin ja etsiä laukusta eläkeläiskortti toisesta lompakosta bussilipun ostamista varten. Korttia ei kyllä yleensä kysytä. 
Siinä häärätessäni kuulin tutun äänen ihailemassa tauluja tms. Kreikan opiskeluryhmässäni ollut Leena oli tulossa mökiltään Skiathokselta häihin. Hänen matkalaukkunsa ei kuitenkaan tullut ja siinä ovat kaikki juhlavaatteet yms. Eli muillekin sattuu harmeja ,en ole ainoa! Uusi reissu onkin jo varattu syys-lokakuulle...
Tämä oli nyt tässä. Kirjoitan tätä bussissa. Oho, onpa täällä vihreää! 
Olipa erilainen reissu! Kiva,jos jaksoit pysyä mukana!
P.S. se lentokentällä tehty ja myös lauantaina Turussa tehty ilmainen koronatesti Terveystalon parkkipaikalla olivat negatiivisia. 2.7. Messukeskuksessa sain 2. rokotteen eikä ollut pakko valita taas Astra Zenecaa. Pisti kyllä ihmeellisen ylös käsivarteen ja särkyä oli pistoskohdassa 3 päivää.

2 kommenttia:

  1. Mukana oltiin koko ajan ja olisi vielä kiva kuulla yhteenvetosi plussista ja miinuksista ihan tätä k-alkuistakin ajatellen. Tervetuloa Suomen kesään!

    VastaaPoista
  2. Kiitos jutuistasi ja kuvista. Eikun seuraavaa reissua suunnittelemaan ✈🌤

    VastaaPoista