tiistai 22. kesäkuuta 2021

Lerokselta Agathonissille

 Kuumaa on jo ennen klo 8. 

Aamupäivän vietimme Pantelin rannalla. Salaatin söimme siellä. Näkymä oli tällainen Perinteisen kahvilan rannasta kuvattuna. Siinä kohtaa huomasin rannan olevan hienohiekkaisimman , kun taas Panteli Beachin rannan kivet tuntuivat ilkeitä jalkapohjissa. Hyvä muistaa seuraavalla kerralla.


Laukut odottivat pakattuina vielä huoneissamme. Emännällee sopi viipymisemme yli huoneenluovutusajan jos on tarpeen. 

Sitten taksilla satamaan klo 13, tuntia ennen laivan lähtöä. Sen piti lähteä klo 14.10, mutta lähti klo 14.20. Henkilökunta laivalla on hauskaa ja ystävällistä kun joskus  komentaa ja hoputtaa kuin sonnilaumaa! Laivayhtiö on Dodekanisos Seaways ja laivan nimi Dodekanisos Express. Lipun hinta 19,10 € koska on nopea laiva.

Olipa kivaa päästä merituuleen laivan kannelle katsomaan lähtöä. Lopulta siinäkin tuli kuuma ja menimme sisälle, missä  oli tehokas ilmastointi. 

Ajettiin Lipsiin ensin. On kivaa laskea, miten monta kirkkoa/ kappelia näkee yhdellä simäyksellä laivan kannelta. Muistaakseni ennätykseni on 11 kpl.



Seuraavaksi taas Patmokselle ( en nyt kuvannut)  ja sitten oli vuorossa Arki.  


Se oli ihan pieni paikka.
Noihin kulkupeleihin lastattiin laivasta laatikoittain tavaraa, näyttivät juomalaatikoilta, esim. viinipulloilta. Nopeasti purku sujui ilman komentelua tai karjuntaa.
Arkin tielle lähti yksi nuoripari matkalaukkuineen. 

Meillä vielä matka jatkui. Satamassa oli vastaanottajia ja meidänkin Maria-emäntämme oli tullut autolla. Hän kuljetti laukkumme ja me kävelimme uimarannan kohdalle, missä Marias Rooms sijaitsee. Täällä on kauniita pihoja ja taloja. Iso Georges Taverna heti rannassa ja minimarket, ouzeria ja 2 muuta tavernaa näin nopeasti nähtynä.

Kotimme. Taitaa nyt tulla kounupi-hyttysiä huoneeseen kun on niin vehreää, siis samalla kosteaa.
Ouzeriasta ,kuvasin laiturin suuntaan. Isäntä oli mukava ja aivan ihana pieniä lapsiaan kohtaan, kun nämä  porhalsivat paikalle elävä pupu sylissään. Joimme pienet Fixit tässä ja söimme suolaista juustoa ja salaattia.
Milla kuvasi siitä uimarannan ja kotimme suuntaan..

Lähdimme heti kuumissamme ulos juomaan jotain ja kauppaan. Tämä talo on kaupan alapuolella, jonkun koti. Kauppa oli pieni ja tietysti valikoima myös.

Iltapäivällä oli vielä niin kuuma,  että halusimme uimaan. Olo viileni mukavasti. Hiekkapohja alkaa vasta syvemmältä ja ranta on kivinen, onneksi on rantakengät mukana.
Yritimme jo aiemmin päästä tälle saarelle. Kaikki huoneet oli varattu helluntain takia. Milla viestitteli eri huoneentarjoajien kanssa paljon ja luki, mitä kalimera.se kirjoittaa saaresta. Varsinkin Voula-niminen rouva yritti auttaa paljon.  Etsimme nyt  aktiivisen ja avuliaan Voulan kaupan. Se olikin gift shop. Rouva ilahtui kun Milla kertoi,kuka hän on. Katselimme siellä vaatteita. Juttua riitti kreikaksi, välillä englanniksi, mutta minua rouva kehotti puhumaan kreikkaa kun kerran osaan. Kaunis lyhythihainen mekko löytyi Millalle.
Samaan  ryppääseen lahjatavarakaupan kanssa kuuluu vuokrattavia huoneita ja taverna. Sinne sitten tietysti. 
Millalle grillattua mustekalaa ja  minulle poikilia, eli valikoima pikkuruokia kuten kesäkurpitsapyörykät yms. Lautasella oli 2 lehtevää juustopiirasta, tsatsikia ja pyöryköitä. Arvelinkin pyöryköissä olevan liikaa minttua ja niinpä sitten olikin.
Isäntä ilahtui, kun  tuli suomalaisia ja viereisen pöydän rhodoslaiset asiakkaatkin tapailivat  suomalaisia sanoja.
Illalla huonetta jäähdytin ilmastointilaitteella ja laitoin asteiksi 16. Huone jäähtyi, mutta en saanut laitetta kaukosäätimellä suljettua, en sitten millään. Kello oli jo 22.30. Naapurihuoneessa oli kovaäänistä keskustelua  joten uskalsin kysyä heiltä apua , mutta eivät hekään osanneet. Perhe on Norjasta. Availin edelleen ovia ikkunoita, mutta ei   se kone sammunut. Huone oli jo liian kylmä. Lähdin sitten alakertaan soittamaan emännän apuun. Hän yritti ensin puhelimitse neuvoa jotain tietokone-mode-juttua, mutta en tajunnut. Sanoi sitten tulevansa parissa minuutissa ja tulikin. Ei hänkään saanut konetta sammumaan. Sitten hän sammutti sen toisella kaukosäätimellä. Huh! Kello oli silloin jo 23.40.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti