maanantai 20. toukokuuta 2019

Maanantai 20.5.

Kalimera. Hyvä että heräsin jo. On aikaa miettiä, lähdenkö saaren pääkaupunki Argostoliin.
Tulossa pilvinen päivä, ei ainakaan hellettä.
Bussi lähtee klo 9 ja paluumatka alkaisi klo 14.30.
Uida ja auringossa maata ehtisin sitten iltapäivällä tai muina päivinä, Samiin muutto on vasta 23.5.
Huonosti olen löytänyt bussien aikatauluja netistäkään eikä ulkona missään,  puhumattakaan tästä hotellista, ole näkynyt aikatauluja esillä! Olisi jo hyvä tietää niistä kun en enää pitkää matkaa haluaisi taksilla ajaa. Jos nyt yhtään oikein olen ymmärtänyt, niin keskiviikkoisin ja perjantaisin täälta Skalasta pääsisin bussilla Samiin. Arvailuni ovat, että klo 9 torstaina olisi bussi Argostoliin ja klo 13 sieltä Samiin. Ehkä asia selkenisi linja-autoasemalla käymisellä? Lähetin myös netin kautta kysymyksen ktel:lle, mutta epäilen, että en saa sieltä vastausta.
Vielä ehtisin aamiaiselle...
Kyllä, kävin aamiaisella pikaisesti. Kahvia, leipä ja leikkeleet x 2, keitetty muna, tehdastekoinen appelsiinimehu. Ei ollut vihanneksia tarjolla lainkaan. Bussipysäkillä olin hyvissä ajoin, mutta bussi tuli vasta klo 9.20 ja se tuli niin täyteen, että istuimet loppuivat kesken. Matkalla jonkin kylän kohdalle tuli toinen bussi joten kaikki pääsivät istumaan.
Kyllä oli selkeästi Argostolin bussiasemalle laitettu eri koreihin printatut aikataulut. Uusia ovat, eli ajalle 20.5. - 23.6.  Hyvä, ei huolta enää! 4,50 € maksaa matka Skala-Argostoli. Myös Skalan bussiasemalle, puiston laitaan oli nyt ilmestynyt uusi aikataulu, josta heti aamulla otin punelimella kuvan.
Bussiasema on heppo löytää. Sen ainoaan naisten vessaan oli pitkä jono. Kattovalo rikki, paperi loppu, ei istuinrengasta, mutta pytty oli kuitenkin! Huh!

Kivannäköisiä polkuveneitä tms. Taisi joku toimia sähkölläkin.
Tuolla olisi hauskaa kokeilla sitä subbausta vai pitäisikö  minun vähemmän liikunnallisena istahtaa sille laudalle...
En kysynyt hintoja, ehkä yhdessä  kuvassa näkyykin niitä.

Ei Argostoli mitenkään kaunis kaupunki ole. Kivaa oli kuitenkin taas päästä kaupunkimaiseen ihmisvilinään. Suuntasin heti kävelykadulle ennenkuin siesta-aikaan laittavat putiikkinsa kiinni! 
Rannalla oli jotain infoja kilpikonnista yms.


Tätä kävelykatua kuljin paljon 10 vuotta sitten. Nyt etsin  kirjakauppaa. Tarkoituksenani oli  löytää tarrakirja kreikkalaisista kasveista tms. J:lle, kreikan opettajalleni. Lelukaupassa nauratti kun myyjä kysyi, tuleeko se tytölle vai pojalle! Hih! Kirjakauppa löytyi ihan kävelykadun lopusta, mutta ei etsimääni. Ateenasta se varmasti löytyy.

https://photos.app.goo.gl/ku1M7bs5fWohCXdW9

Nyt maistui iso filtterikahvi hyvältä!
Katselin ihmisiä ja vaatekauppoja kiertelin ja Violalle (9 kk) keksin ostaa tiaran  tulevia prinsessahetkiä  varten. Kauniimpia näin kuitenkin Ateenassa, ostan sieltä sitten.



Tämän 2. kuvan poistaisin, mutta ei onnistu. Olkoon siinä sitten! En usko, että kuvan henkilöä haittaa.

Voi apua, miten kaamea lippalakki! Ostan tuliaislahjaksi Millalle, joka tulee pian kanssani seikkailemaan Kreikan saarille! Ojennan sen hänelle juhlallisin menoin tavatessamme Ateenassa! Hän varmasti ilahtuu tästä ikihyviksi eikä riisu sitä edes yöksi!

Ja sitten , kuin palkkioksi näin kauniista lahja-ajatuksesta löysin tätä, lempiherkkuani frozen youghurttia hedelmillä! Kävihän juuri Ateenassa niin,että Monastirakin vastaavaa  baaria ruvettiin hajottamaan juuri, kun olin sinne menossa.  Tämä annos maksoi 4,70 €. Onhan se kallis, mutta tässä asiasssa en pihistele! Paikan nuorta naismyyjää hymyilytti kun hän näki, miten turistitäti nautti!
Kävin nyt myös kiinalaisessa kaupassa nimettömiä a' 1 € ostamassa kun viime reissun jälkeen värjäsin vahingossa erinäisiä vaatteitani pesukoneessa pinkeiksi!

Tällaisia kirjoja yms. vain oli tarjolla kaupungissa. Myös toisen kirjakaupan bussiaseman vierestä löysin, turhaan senkin. Sen nimi oli kuitenkin kummallinen. Kirjapuu.
Kirkon edessä  lähellä bussiasemaa, oli hyvä varjoisa penkki hetkeksi istahtaa. Kuvia tietysti taas:




Jono Skalan bussiin oli jo pitkä tullessani bussiasemalle. Se ei ollut kylläkään kivaa, että jonottaminen tapahtui aivan niiden bussiaseman kahden vessan edessä, haju oli jkv. haittaava. No, busseja lähti kuitenkin 2,joista toinen myös Porokseen.
Olipa hyvä päätös lähteä aamulla liikkeelle!
Illalla sitten pyykkäystä ja pari puhelua Suomeen. Kylällä kävin katselemassa vanhoja tuttuja paikkoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti