maanantai 27. toukokuuta 2019

Maanantai 27.5. Lento Ateenaan. 2. asunto

Huomenta sateisesta Samista.
Onpa hyvä kun saa olla kaukana Suomen jääkiekkomestaruushulinoista, vappuhan jo pelastuikin Ateenassa ollessa.
Nyt bussissa matkalla saaren pääkaupunkiin. Juuri kuljettaja tööttäsi ison lammaslauman sivuun, kun ne täyttivät koko tien.
Heippa ihana vehreys, illalla Ateenan betoniviidakossa.
Ihan mallikkaasti ei kyllä lähtöni Samista sujunut! Kuulin  aamulla sateen ropinaa ja kyllä, nyt sataa! Eilen kokeilin, miten kauan kävely bussipysäkiltä hotelliini kestää. Päättelin, että matkalaukun kanssa puoli tuntia on syytä varata.  Aaamiaisen pitäisi olla tarjolla klo 7.30 -10.30, mutta ulko-ovikin oli vielä lukossa klo 7.20. Soitin ovikelloa, johon emäntä vastasi yöpukeissaan parvekkeelta.  Sanoin olevani nyt lähdössä ja pyysin häntä soittamaan taksin. Keskellä tietä sateessa sitten odotin eikä mitää taksia tullut. Lähdin sitten kävelemään keskellä tietä kulkien punaisessa takissa ja isoa matkalaukkua raahaten ajatellen taksin kyllä huomaavan minut kaukaa suoralla kadulla tulipa se kummasta suunnasta tahansa. Ei tullut! Arvelin että emäntä ei ollut ymmärtänyt pyyntöäni koska taxi-sana muistuttaa kreikan sanaa "matka" ταξίδι. Siirryin rantakadulle ja vasta lähellä bussipysäkkiä taksi ajoi viereeni. Sanoin odottaneeni kauan etkä sinä tullut! Hän vastasi jotain paljosta työstään ja avasi ovea. Sanoin käveleväni pysäkille.
Ateenaan lähti myös 2 bussia n. klo 8. Nämä ovat tosiaan "noin-aikoja" täällä! Oma bussini lähti 8.15.
Perillä asemalla siirryin ukkokahvilaan laukkuineni. Täällä on niin kova ja kiva ukkojen puheensorina! Iso filtterikahvi ja 2 voileipää maksoivat yht. 4,50 €. Otin toisen leivistä mukaani.
Sade taukosi kun oltiin Argostolissa  perillä. Bussi lentokentälle lähtee klo 10.30.
Olipa kivaa nähdä Argostolia laajjemmaltakin.  Bussi kiersi pitkän lenkin. Sitten se ajoi Lassin kylän läpi. Voi, mikä kaamea turistimesta! Sinne nyt en ainakaan asumaan  menisi! Samaan tapaan kuin Kreetan Agia Marinat, Kato Stalokset ja Plataniat, eli tie keskellä ja sen molemmin puolin baareja, kauppoja , tavernoita ja hotelleja silmän kantamattomiin ja turistit puikkelehtivat kapeilla jalkakäytävillä.
Bussi ajoi myös sen 1. yöpaikkani ohi. Nhyt lentokentällä odottelen että pääsen matkalaukusta eroon.
Olen jo melkein lähtöportilla, mutta näin kirjoitin pieneen Kreikka-ryhmään äsken:
Mietin, että sujuuko kaikilta teiltä muilta helposti, noin vain  boarding passin näyttäminen puhelimen tai tabletin ruudulta? Tulen hulluksi noiden vehkeiden kanssa! Parasta olisi kun olisi vanha kunnon paperiversio!
Aikomukseni oli oman emäntäni avulla sellainen  nyt matkalle Ateenaan printata, mutta se jäi...Eipä ollut hänkään enää ihan terävimmillään kun esim. ei tiennyt, miten asukas saa ovensa lukkoon! Se piti sulkea sisältä napukkaa painamalla ja sitten sulkea ilman avainta, neuvoi siivoojani.
Täällä lentokentällä jo kerran onnistuin näyttämään sen pahuksen boarding passin  tabletilta, mutta sitten en  enää sitä löytänytkään tabletiltani seuraavalla kohdalla siirryttäessä kansainväliselle alueelle vai mikä sen nimi on. Vielä on kolmas kerta edessä. Mahdanko tukkia koko jonon niin että kukaan ei  pääse ajoissa koneeseen ja lennonjohto evää luvan koko lentokoneen nousuun?!

Kyllä pääsimme lentoon. Taas oli paikkani muuta kuin ikkunapaikka, eli 3D! Onneksi tilaa oli ja sain sen ikkunapaikan ja siis koko 3:n istuimen rivin!
Juuri sopivasti ehdin klo 16.30:ksi asunnolle kuten oli sovittu. Käytin X 95-bussia taas ELÄKELÄISlipulla! Pitäisiköhän noita 3 euron eläkeläislippuja ostaa lentoasemalta ihan varastoon kun kerran Syntagmalta ei niitä ilman jotain värillistä korttia myydä?! Hullu meininki!
Metroasema Ethniki Amyna oli se, jossa piti jäädä pois bussista. Reitti asuntoon oli helppo.
Tältä se asuntoni nyt näyttää:






Tämä vuode on tehty siksi, että Booking Com oli kertonut varaukseeni kuuluvan 3 henkilöä. Kummallista! Sanoinkin vitsinä emännälle, että missähän ne 2 muuta piileskelevät?!

Tuollaista varjoa vai mikä se on, yritin x monta avata ensimmäisessä tällaisessa vuokra-asunnossani viime lokakuussa  onnistumatta. 

Maisema eteen on rauhallinen ja siisti.

Maisema sivulle suuren tien suuntaan
Parveke on tilava L-kirjaimen muotoinen ja sille on 3 ovea asunnosta.
On ihan puhdasta ja monia keittiökoneita löytyy yms. Tilaa 4 hengelle hyvin ja hinta 32,40 €/yö. Alue on ihan kiva, ei graffiteja ja vilkas tie, mistä lentokenttäbussi ajaa, on 2 korttelin päässä.
Yritän olla oikein siististi niin ei tarvitse paljoa siivoilla. Täällä en tarvitse korvatulppia.
Saapa nähdä, miltä tuo metromatka 6 asemaa, tuntuu. Huomenna tiistaina kun saan taas reissuystäväni seurakseni .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti