torstai 16. toukokuuta 2019

Torstai 16.5. Ateenassa

Kalimera.
Nyt olivat kiusana yöllä pienet äänettömät kounupi-hyttyset! Herättivät klo 02! Kaikkea onneksi matkatavaroistani löytyy kuten antihistamiinia eli Zirtec-tabletteja , rauhoittavaa geeliä puremiin ja Fenistil-voidetta. On kärpäslätkäkin! Sitä oikeasti tarvitsin kauan sitten Kosin Kardamenassa kun näitä pirulaisia oli huoneessa todella paljon!
Aamukahvit tänään parvekkeella kun kerran kaikkea tarvittavaa löytyy. Haluan tänään merenrantaan jonnekin. Pireus tai Glyfada tai  ...
Kahvin jälkeen sain itseni liikkeelle. Onneksi huomasin pukea shortsit ja ohuen puseron. Oli kuumaa kaupungilla. Käytin taas tuttua bussia Polytechnikoniin asti ja kävelin siitä Omonialle. Metrolla sitten tutulle Neos Kosmos-metroasemalle .

Appelsiinipuita.
Raitiovaunulla jatkoin sieltä merenrantaan. Minun piti mennä Edemin maksulliselle rannalle koska sinne eivät kaupustelijat ja kaikenmaailman hierojat saa tulla, mutta tämä raitiovaunu menikin toiseen suuntaan rannalla. Ei haitannut. Löysin ihan kelvollisen rannan eikä siellä ollut nyt kaupustelijoita.

Eihän tuo mikään paratiisi ollut, mutta kelpasi hyvin pieneen uintiin. Kylläpä se virkisti! Vesi ei ollut liian kylmää. Tein leirini lähelle kreikkalaisten aikuisten ryhmää. Olipa mukavaa kuunnella ymmärrettävää kreikkaa kun naiset kertoilivat esim. miten aikovat tämän illan tai viikonlopun viettää. Heillä oli myös jokin radio tms. mukana ja kuulin myös hyvää musiikkia. Nyt osasin lähteä pois ennenkuin ihoni alkoi liikaa punoittaa.
Olisin halunnut käyttää bussia esim. Pireukseen asti, kävellä sen mukavassa tunnelmassa ja  sitten käyttää metroa, mutta ei niitä busseja vaan tullut. Niinpä palasin raitiovaunulla Neos Kosmokseen. Oli jo pikkusuolaisen nälkä ja ostin siellä leipomosta piirakan ja vesipullon. Nyt olikin sopiva suora metrolinja nro 2 Anthoupoli  omalle Attikis-asemalleni. Metrovaunu oli nyt tupaten täynnä.  Huomasin, että  asunnolle pääsee siis 2 eri metrolinjalla kun myös vihreä linja nro 1  ajaa Viktorian jälkeen tänne. Kätevä paikka asua!
Tarkistelin sähköposteja ja lähetin tiedon huomisesta saapumisajastani Kefalloniaan ensimmäisen yön hotelliini. Se on ihan lentokentän lähellä oleva edullinen Drosian Rooms. Soitin myös Skalan hotelliin ja kerroin yöpyväni pe-la -yön lentokentän lähellä ja tulevani Skalaan vasta aamulla lauantaina. Turhaan jännitin soittoa, kyllä kreikka-englantini sekoitus hyvin ymmärrettiin puhelimen toisessa päässä!
Tavaroitani sitten keräilin matkalaukkuun, sikinsokin menivät, mutta ei haittaa. Jospa sitten Kefallonialla järjestäisin hyvällä ajalla erinäiset nyssykkäni ja pussukkani paremmin ?! Vähän mietityttää, mitä ja millaista  siellä tulee olemaan kun eivät kuulemma ruotsalaisetkaan nyt tee sinne valmismatkoja. Kunpa  saari  ei vaan olisi itänaapureita täynnä!
Tässä parvekkeella pian suoritan haikein mielin lipunlaskun. Ihan totta, täällä oli hyvä asua, tulisin ehdottomasti uudelleenkin. Erityisesti pidin hyvistä liikkenneyhteyksistä ja huoneiston keittiön varustelusta. Kyllä tämä olisi oikein hyvä asunto esim. pienelle kielikouluryhmälle n. 3 -4 henk.  Nyt maksoin n. 35 €/yö.
En vielä tiedä, lähdenkö jonnekin kauemmas tavernaan tänä iltana. Aamulla ei ole kiirettä kun ei ole suurempaa pakkaamista. Huoneen luovutan klo 11. Omat kommervenkkinsä on sitten taas sen avainlokeron kanssa!
Matkalaukun aion viedä säilytykseen päivän ajaksi  keskustaan joko Monastirakille (Athinas 2) tai Syntagman lähelle. Toivottavasti onnistuu. Myös paperisen boarding passin toivon saavani tuolta jostain, siis noista paikoista.

Siivouksesta! No juu! Asunto pitää jättää samaan kuntoon kuin se oli tullessani. Näytti olevan siistiä paitsi siivoushuone, johon vie ovi keittiöstä. Siellä haisi pahalta ja lattianpesusanko luuttuineen  näytti törkeän likaiselta!  En haistanut sitä sentään! Pakko puhdistaa se  ennen käyttöä! Ei  myöskään kamalampaa hajua mielestäni kai ole kuin se, miltä tiskirätti haisee , varsinkin jos sillä on maitoa pyyhitty! Yäk! Keitin siis sen Fairy-vedessä jotta voin huomenna sillä  pyyhkiä esim. tämän parvekkeen lasipöydän. On onneksi myös talouspaperia kokonainen rulla tarjolla. Kuumaa vettä ei tule edes keittiön hanasta automaattisesti. Tässäkin huomaan, miten hyvin meillä kotona Suomessa on asiat hoidettu! No, kunnon hella nököttää keittiössä, jolla voi vettä keittää kuumaksi ja vielä kätevämpi on tuo vedenkeitin. Ei siis tarvitse kylmällä vedellä yrittää luututa. Voi apua, miten likaista vettä siitä lattialuutusta irtosi! Nyt se kuivuu parvekkeella , johon aion sen myös jättää auringonpaisteen käsittelyyn. Sairaanhoitaja minusta pöpökammoineen näköjään nostaa päätään...Ei kai se paha asia ole?

Päätin lähteä katsomaan, millainen on Kirsi-opettajan suosittelema ruokapaikka, joka on melko kaukana. Siksi lähdin taksilla.
Se löytyy täältä:
www.kalamakilambrinaki.gr
Kuskin kanssa keskustelin parhaan kykyni mukaan ja vain vähän piti etsiä apuja englannista. Tämä kuski osasi hakea oikean osoitteen.

Oikea nälkä ei ollut. Favaa, tsatsikia ja  paistettua juustoa tilasin. Juusto oli kuitenkin makealla kuorrutettu enkä pitänyt todellakaan siitä yhtään. En muutenkaan  välitä makeasta paitsi frozen youghurt hedelmillä on poikkeus! En muuten Milla, ole muistanut kai kertoa, että kun olin Monastirakilla menossa sitä nauttimaan, oli liikehuoneistossa täystuho menossa. Miehet siellä hakkasivat lekoilla seiniä kappaleiksi!  Se siitä sitten, se on lopetettu. Täytyy etsiä uusi! Onneksi nyt taas Turussa on kävelykadulla.

No, ei se haitannut, että ruoka ei nyt maistunut. Favaa otin taas paljon, se tuotiin pöytään kuvanoton jälkeen. 
 Oli kiva nähdä, miten mukava alue se oli. Ilman Kirsin vihjettä tuskin tuolle alueelle olisin eksynyt kun ei kai siellä oli niitä harrastamiani päätepysäkkejä! Oikea Terma-Merja!
Kuljin alueella vähän aikaa ja oli jo pimeää. Taksilla sitten ajoin asunnolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti