keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

6.6. keskiviikko

Tänään on koulussa 1. tunnilla kreikkalaisten tanssien opetusta. Kunpa ei olisi sitä iänikuista hasaposervikosta, joka on minusta kuin tonttuleikki, en tykkää yhtään. Kuuma on ihan ilman sen askeleitakin!
Eilen koulupäivä päättyi vasta klo 16. Muut naiset lähtivät Exarchian aukiolle kävellen ja johonkin tavernaan,  mistä saavat vegeruokaa. En halunnut helteessä kävellä niin pitkää matkaa vaan hyppäsin bussiin. Niitä kulkee usein , nyt oli nro 4. Pääsin istumaan ja tabletilta google mapsista seurasin, missä kohtaa se Exarchia olisi jos yllättäisin tytöt ja olisinkin perillä aukiolla, kun he tulisivat sinne kävellen. En tehnyt niin kuitenkaan kun nyt kello alkoi jo olla paljon.
Syntagmalta ostin lisää  matkoja. Ostin taas sen 5 päivän lipun kun 3 päivän lippuja ei ole enkä halunnut viivyttää muiden odotusta siinä automaattijonossa alkamalla ostella erilaisia lippuja, kun sähläämiseksi olisi minulta se varmasti mennyt. Nytkin jo kävi niin, että ensin automaatti ei huolinut kolikoitani vaan takanani oleva tyttö teki näytölle jonkin auttavan painalluksen!
Perillä supermarketista ostin täytetyn patongin ja tomaatteja ja chipsejä.
Kylmän suihkun kautta lähdin uima-altaalle . Voi, mikä onni saada kellua ja lillua viileässä vedessä päivän jälkeen!
Läksyt tehtyäni menin vielä katsomaan, mitä on tapahtunut lähistön gyrospaikalle. Nyt tajusin, että olen seurannut vääriä raitiovaunukiskoja ja siksi se oli kateissa minulta ennen. Nyt se löytyi ja päätinkin jäädä ulos gyrokselle. Seurakseni sain ihanan vanhemman kreikkalaisrouvan , jonka kanssa oli kivaa jutella.
Viikonloppuna huoneessani sain itse laitettua ilmastoinnin päälle ja pois päältä. Nyt se pitää pyytää joka kerta respasta päälle soittamalla nro 9. Tuntuu tyhmältä!
Liikenteen melu on niin kova, että on käytettävä öisin korvatulppia. Aamiainen alkaa klo 8, joka on minulle vähän myöhään kun matkaan pitää lähteä 8.30. Henkilökuntaa on hotellissa paljon ja kaikki ovat ystävällisiä.
Koululla ei onneksi ollut tanssituntia. Olimme kaikki sitä mieltä, että siinä kuumuudessa ei jaksa! Jo hotellilta lähtiessäni minulla oli pyörryttävä olo. Istuin siellä täällä matkalla ja metrossa melkein kaaduin ikkunapaikalle kun miehet röhnöttivät jalat oikosenaan eivätkä yhtään väistäneet. Aina vaan huonommaksi muuttuu ihmisten käytös metroissa ,asemilla,  pysäkeillä ja  busseissa. Minä -minä -ajattelua kaikkialla. Vanhuksille ei paikkoja luovuteta ja he kyllä jäävät täällä jalkoihin! Olen pettynyt!
Niin, siitä huonosta olosta. Oli pakko istahtaa pariin otteeseen varjoisan kahvilan tuolille koska silmissä musteni . Ajoissa olin sitten koulussa. Tunnit pidettiin nyt alimmassa, kellarikerroksessa, joka on viileämpi. Asiat olivat vanhoja, entisiä tuttuja.
Tuntien jälkeen johtaja sanoi, että voin hakea kuitin maksustani Nikiltä. Niin tein ja sitten juteltiin..
Kerroin blogistani ja valokuvistani, joista suurin osa on  kuvat.fi-palvelussa. Tuli puhe niistä valeampiaispesistä, joita tykkään virkata ja hän kiinnostui. Lupasin antaa yhden niistä hänelle. Perjantaina koulun jälkeen lupauduin tanssitunnille, kun hän sitä pyysi.
Kotimatkalla hyppäsin bussiin nro 5 tietämättä, mihin päädyn. Huh! Ajoinpa pitkän matkan! Päätepysäkin lähellä tiesin kulkevan raitiovaunun ja kävelin Kallithean asemalle, mistä sitten hotellille raitiovaunulla. Niissä on kivan viileää matkustaa näin helteillä.
19.30 :ksi sovin Monastirakille treffit suomalaisten ystävien kanssa. Opiskelemme samassa ryhmässä Turussa kreikkaa. Heillä on mukana 2 kivaa lastenlasta, poikia. Menimme syömään tuttuun tavernaan, jonka nimi on Kotilo.
Olipa kivaa saada jakaa ruokia toisten kanssa ja maistella eri ruokia. Yksin on kurjaa mennä tavernaan.

Kotilossa oli elävää turistimusikkia, paljon tuttuja kappaleita  80-luvulta asti. Kun joku alkoi tanssia, kävin pyytämässä soittajilta sirtos kalamationos-kappaleita ja jopa löytyi naisia piiriin! Opa! Oli kivaa päästä tanssimaan lempitanssiani.
Taverna tuli täyteen ihmisistä ja me päätimme lähteä n. klo 22. Pojatkin näyttivät jo unisilta. Ystävät lähtivät  taksilla majapaikkaansa, joka on 2h ja k lähellä Akropolia.
Minä ajoin 2 metrolla hotellille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti