sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Sunnuntai 10.6.

Kalimera.
 Heräsin 06.15. Pitkä sähkökatko klo 06 -ainakin klo 10.30!
Milla kävi jo ennen klo 8 uimassa taas.
Minä kirjoittelin lisäyksiä tähän blogiin.
Aamiaisella kävimme keskusaukiolla, 8,50 €. Oli iso munakas y.m. Frappee kahvina sähkökatkon takia.
Haimme puhtaat pyykit, 10 €.
Bussilla sitten klo 11 Agia Annan rannalle. Milla ajoi Plakaan asti ja haluaa kävellä sieltä rantaa pitkin tänne pitäen välillä uimataukoja. Hieno liikuntamuoto!
Olemme ihmeen erilaisia ja kuitenkin tykkäämme seikkailla yhdessä Kreikan saarilla ja Peloponnesoksellakin sinne tänne. Ihanaa!
Jäin tälle rannalle Gorgona-tavernan varjon alle ja otin rantapedin myös. Yleensä en niitä tarvitse, mutta näin sain Millaakin varten varjopaikan hiekalle ja itselleni blogin kirjoittamista varten varjoa edes vähän. Tein myös sitä hassua käsityötäni taas.
Olemme saaneet Antiparokselle kutsun kahville erään ventovieraan suomalaisnaisen kesämökille. Luin hänen fb:staan, että hänellä on melko suuri terassi. Ajattelin antaa tuliaisiksi sellaisen valeampiaispesän. Ehkä keksimme jotain fiksumpaakin vielä.

Gorgonan asiakkaille ovat ilmaisia nämä petit ja varjot. Ostin frappen ja oluen. Kumpikin 3,50 €.
Kävin lillumassa meressä monta kertaa.
Milla oli uinut useita kertoja myös.
Syömään halusimme vaihteeksi mennä uuteen paikkaan tutun  Gorgonan viereen.
Se oli tämä:




Otimme horiatikin ja briamin puoliksi ja Fixit. Oli oikein hyvää ja edullista. Ystävällinen palvelu myös. Suosittelen!
Tällä kertaa jäimme bussista jo sairaalan kohdalla ja kuljimme kotiin uusia kujia pitkin. Vesihanoja on useita kaupungin alueella, mikä on hyvä asia. Hotellin lähellä olevan kohdalla huomasin oudon kukkamaan. Siihen oli isketty pystyyn bambupuun varsia. Ilmeisesti siksi, että kissat eivät pääse kukkamaata vessanaan pitämään. Kuulin myöhemmin, että lintujen vuoksi myös. 
Iltakahdeksan jälkeen lähdimme katsomaan, mitä pari ravintolaa tarjoaa. Elliniko tuntui hyvältä ja sitä se myös oli. Ylätasanteella pienessä tuulessa ei ollut kunupi-hyttysistä pelkoa. 
Fava oli hyvää ja söin joitain juusto-tomaatti-sipulikroketteja vai, mitä lienivät. Milla söi rapupastaa, mutta annos oli ihan valtava, ihan sen Peloponnesoksen Gythionin hyvän tavernan tyyliin. Sen nimi oli Barba Sideris. (tarkistin juuri omasta blogistani).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti