tiistai 5. kesäkuuta 2018

Kouluun...

Kiva lähteä uuden Aapisen kanssa kouluun. Viimeksi tein niin kai 2.9.1959. Hih!
Koulu alkaa aamuisin klo 9.30. Olin päättänyt lähteä niin aikaisin, että ei tarvitse kiirehtiä ja olla ihan hikisenä ja kuumissaan oppitunneilla, kun ilmastointi saadaan luokkiin vasta ensi viikolla ja siellä on tukahduttavan kuumaa ilman "aamulenkkiäkin". Mitä vielä! Aamuisin on melkoista ruuhkaa ja sählinkiä metrossa ja asemilla ja niinpä kävi, että Omonialla menin väärään metroon. Eipä siinä muuta kuin takaisin yhden pysäkin välinen matka ja aikaa kului. Sitten pitikin jo vähän lisätä kävelyvauhtia ja suunnitelmani viileästä olemuksesta katosivat sen siliän, tai sanoisinko hikisen, tien...
Tunnilla käsiteltiin läksyt ja niissä oli minulla pari virhettä. Punakynä käyttöön!
Sitten jankattiin kellonaikoja , mikä on minusta ihan turhaa oppitunnin ajan haaskausta ja protestoin. Opettaja oli sitä mieltä, että ne pitää osata oikein.
Seuraavaksi värejä ja vaatekappaleita , voi ei! Ihan liian helppoa, mutta opettajan ajatus kai oli opettaa, miten adjektiivit ja substantiivit keskenään taipuvat.
Seuraava teksti olikin sitten jo sitä, mitä haluankin. Se käsitteli välimerrellistä ruokavaliota. Oli paljon uusia sanoja. Hyvä!
Läksyjä saimme taas illaksi.
Kuva on iltapäivältä, johtajan tunnilta, joka kertoi kielen historiasta. Olipa hyvä opettaja, joka käänsi lause lauseelta puheensa englanniksi, lausui sanat selkeästi ja rauhallisesti .
Ryhmässäni meitä on 4 naista, muut Saksasta ja Itävallasta. Heistä 2 jää vielä 4 viikoksi tähän kouluun opiskelemaan. Kaikki asuvat eri perhemajoituksissa koulun lähellä Exharchiassa,joka on anarkistialuetta, mutta he sanovat, että viihtyvät hyvin. Koulun jälkeen ovat n. klo 14 kävelleet E: n aukiolle ja löytäneet kivoja ruokapaikkoja lounasta varten.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tämä johtajaopettaja on kyllä hyvä! Koulu ei ole mikään pilipali-paikka vaan ihan oikea ja arvokas opinahjo. Otan vielä kuvan sen kirjastosta esim.

      Poista